18.12.2013

It's almost winter

IMG_2713 IMG_2718 IMG_2690 IMG_2707 IMG_2703 IMG_2704 IMG_2686 IMG_2726 IMG_2708 Mä oon viettäny kotono kauheessa kipeenä ja uskaltauduin pihalle ottamaan muutaman kuvankin. Jouluaatoks on luvattu vesiasadetta, mutta toivotaan nyt, että silloin olis ees tämmönen sää ku tänään, eikä mitään loskapaskaa. Vielä pari päivää tarvis jaksaa ja sitten luvassa olis vähän lomailua, mikä todellakin tulee tarpeeseen!

Mun päässä ei oikein tunnu liikkuvan mitään - on varmaan joku väsymystukos päässä. Taidanki jatkaa iltaani aluks saunassa rentoutuen ja sitten kattomalla eilen kesken jääneen Luukaupunki -leffan loppuun.

15.12.2013

Joululahjatoiveeni ♥

sonja kollaasi1 Jouluun on viikko aikaa ja todennäkösesti kaikki on ehtineet joululahjat jo ostamaan, mutta mä viisaana teen joululahjatoivelistani näin vähän myöhässä.

1. En oikein toivo mitään erikoista ja usein ihmiset antaa lahjaks asioita, mitä ei tuu eden käytettyä, mutta mun listalla ihan ykkösenä on perustarpeita, mitä ilman nainen ei pärjää ja jotka on aina loppu silloin kun niitä eniten tarvitsee. Oon hiuslakan, ripsivärien ja hiusten lämpösuojan suurkäyttäjä, joten ne tulis ehdottomasti tarpeeseen.

2. Mulla ei ikinä oo ollut omaa hiustenkuivaajaa, sillä usein mä pesen hiukset illalla ja aamuun mennessä ne on, yllätysyllätys, jo kuivat. Ja silloin kun oon hiustenkuivaajaa tarvinnut, niin oon napannut äitin oman lainaan. Nyt kun alkaa jossain vaiheessa omilleen muutto häämöttää ja yleensä oon aina kullan tykönä, eikä äitin kuivaaja oo silloin saatavilla, niin tulis todellakin oma versio kovaan käyttöön (etenkin niinä väsymysiltojen jälkeisinä aamuina, jolloin oon laiskuuttani jättäny hiustenpesun vasta aamuun).

3.  Policen to be the queen -hajuvesi! Voiko täydellisemmän näköstä hajuvesipulloo olla olemassa? Eipä oo ainakaan vielä hienompaa vastaan tullut. Anttilan sivuilla tuoksua kuvailtiin näin: Viettelevän mysteerinen, räjähtävä tuoksu, joka hurmaa aistit. Ensituoksussa poreilevat sitrukset sekä punaiset marjat mm. mansikka ja punaviinimarja. Sydäntuoksussa iloisen hedelmäinen vivahdus. Aistillinen pohjatuoksu on Patsulin ja lämpimän vaniljan syleily, laskeutuen pehmeään myskiin. Tuoksuperhe: chypre-hedelmäinen. Kuulostaa hyvältä!   

 4. Ipad valkoisena. Mulle kelpaa normaalin lisäksi myös minikokoinenkin. Tabletti olis älyttömän kätevä esim. leffojen katteluun ja äkilliseen pelihimoon. Mulle on jotenkin myös syöpyny aivoihin, että sen pitää olla valkonen, ehdottomasti!

5. Voiko naisella olla liikaa koruja? Ei, jos multa kysytään. Tällä hetkellä haaveilen omasta kunnon rannekellosta isolla pyöreellä kellotaululla ja ranneketjuista. Etenkin joku tommonen kuvassa olevan rannekorun tyylinen sydänhärpäkekoru olis todellakin mun mieleen. Lisäks mä tarttisin uuden ohuen hopeisen ketjun, jota vois kokoajan pitää ranteessa.

Mitä teidän joululahjatoiveisiinne kuuluu vai toivotteko pelkästään iloista joulumieltä? :)

10.12.2013

Black & white

nolomustajou IMG_2666 IMG_2658 IMG_2653 Koulu maistuu puulle. Etenkin ne kasaantuvat matikan tehtävät ja äikän aineet melkein halkasee mut kahtia, mut mä oon niin aikaansaamaton, enkä osaa ottaa itteeni niskasta kiinni ennen ku on ihan pakko. Onneks enää pari viikkoo joululomaan ja sitten saan pienen hengähdystauon ennen sitä viimestä rankinta YO-koelukurumpaa. 

Toinen mun pään sekasi saava asia on puhelimet! Miks ne ei voi ikinä toimia kunnolla. Mulle niin rakas Samsung Galaxy S3 mini ei suostu enää latautumaan kunnolla, kadottaa välillä kaikki maailman yhteydet ja jumittaa niin kuin VR:n junat, ellei jopa pahemmin. Huolto vois olla kova sana täs asiassa, mutta mä kun en pysty rakkaastani luopuman ees päivän ajaks. Mitä mä tekisin koulussa ilman puhelinta - kuolisin tylsyyteen.

 Ensviikolla on myös palauttava ajotunti ja ryhmä ajo. Kuka on ollu niin helvetin tyhmä ja rahanhimonen, että on keksiny ääliömäisen harjotteluvaiheen?? Kyllä ne vanhat papparaisetkin on ihan hyvin, ainakin mun silmillä katottuna, pysyny tiellä ilman harjotteluvaihettakin. 
Rahanriistoo vai mitä mieltä ootte?

My room is my kingdom - huonepostaus

IMG_2621 IMG_2633 IMG_2624 IMG_2648 IMG_2642 IMG_2637 IMG_2636 IMG_2647
Oma paikka, omaa aikaa, eikä kukaan häiritte lukuunottamatta koputtamaan oppimattomia sisaruksia. Seinien väristä oon ajan myötä oppinu tykkäämään, muut värit on myöskin ok, Harry Potter -kirja on parhautta, mut ignooratkaa ihana Halpa-Halli roskapussi.

Vähin sanoin tällä kertaa. 
Mitäs tykkäätte?

8.12.2013

kiirettä pitää

yjnsyrrjytjr IMG_1525[1] Mä oon ihminen, joka tykkää välillä hengähtää ja vaan istua paikallaan, mut viimeaikoina en oo ees ehtiny miettimään semmosta. On tullu käytyä pikkujouluissa, paljuiltua, stressattua koeviikkoa ja ajeltua edestakasin Kankaanpään ja Ikaalisten välillä. Ajokortin sain käteen pari viikkoa sitte ja onhan se ollut ihan sairaan hienoa saada ajella niinku huvittaa ilman että tarttee miettiä bussiaikatauluja tai mahollista kuskia. Ainut mitä pitää enää miettiä on bensarahat. :D Nyt toivottavasti postaustahti tihenee, kun aikaa taas rupee olemaan ja onhan näitä ihan älyttömän kiva lueskella itekkin jälkeenpäin. :)

20.11.2013

Partypartyparty

IMG_2457 IMG_2490 IMG_2523 syntäri3 syntäri2 öööööökhjg ööööööööööööö IMG_2453 ööööööööööööpå IMG_2495 synttäri4 synttäri6 synttäri5 synttäri1
Viimekerrasta onki jo aikaa, mutta ei sillä väliä. Kiire painaa päälle ja koeviikko lähestyy. Ajokorttiki lähestyy hyvää vauhtia, sillä teoriakoe tuli suoritettua läpitte heti ekalla kerralla ja tällä hetkellä häämöttää inssi eli sitä ootellaan. Viimeviikolla tuli mullekin vanhuutta (ja viisautta :D) lisää ja vihdoinkin on ikää mittarissa kauan odotettu 18 vuotta!
Kankaanpäässä tuli käytyä lauantaina katsastamassa Americano ja Samuli Edelman. Ensviikolla oliskin tiedossa ehkäpä Villi ja Spekti. Kuvista päätellen sitä tuli oltua pari viikkoa takaperin vähä juhlimassa mökillä ja viimesunnuntaina juhlittiin sukulaisten kanssa. Elämä alkaa olemaan pelkkää juhlaa! 

6.11.2013

Perfect day

IMG_2384 IMG_2409 IMG_2423 IMG_2369 IMG_2416 Mun päiväni kohkohdat: 
- Diskopallojen ripustaminen, valojen ihailu ja kameralla leikkiminen 
- Pukeutuminen Scream-naamioon ja edelleenkin kameralla pelleily 
- Onnistuneen mokkatortun leipominen 
- Koko päivä ilman meikkiä pitkästä aikaa 
- Perjantain mökkibileiden suunnittelu 

Mistä pienistä asioista te ootte tänään iloinneet? :)

4.11.2013

Darkness, go away!

ööää1 öää4 öää7 ööää2 öää5 ööää3 ööää6 Kolmen kilometrin kiilakoroillakotiin -lenkin jälkeen teki mieli napata kamera käteen ja räpsästä muutama kuva. Kappas vaan, Suomen pimeys yllättä, eikä siellä mitään kunnon kuvia saa. Tää on mun kuvasaldo kahen päivän ajalta. 

Onko kellään muulla ollut ongelmia tän pimeyden aiheuttaman vitutuksen takia esimerkiks istua kokonaista päivää koulussa? Mulla nimittäin on! Nyt oon vaan yrittäny ottaa itteeni niskasta kiinni, raahautua kouluun ja vieläpä istuu siellä päivän loppuun asti. Tää ei oo mulle ollu helppoo viimeaikoina. Etenkin pitkät päivät on ihan kamalia, sillä kun pääset kotio, niin hehee vahingossakaan ei oo enää valosaa. 

Tän ankeen postauksen jälkeen toivotan kaikille loistavaa maanantain! Kai tänään on maanantai? emt :D