14.6.2014

"Music is a higher revelation than all wisdom and philosophy." -Ludwig van Beethoven

Mä selaan Youtubee ja Spotifyta epätoivosesti ja toivon löytäväni jotain uutta ja loistavaa. Jotain, mitä jaksaa kuunnelle loputtomiin ja johon vois uppotua omien ajatuksien kanssa. Mä oon selannut kohta kaks tuntia. Oon löytänyt pari biisiä, joita voi kuunnella autossa paremman puutteessa. Edelleenkin multa puuttuu se, mitä mä oikeesti haen. Eksyn 80-luvun muusiikin maailmaan ja rakastun uudellen kappaleisiin, jotka oon kuullut ainakin jo miljoonasti.

Onko kellään ollut samanlaista tunnetta? Mä en väitä, että nykyään ei tehtäis hyvää musiikkia. Tehdään, paljonkin, mutta jotenkin siitä puuttuu se aito tunne. Tai jos sanat on hyvät, niin itse melodia ei silloin miellytä ja silloin kun melodia miellyttää, niin sanat ovat korkeintaan  ryyppy-iltaan sopivia. Monesti käy myös niin, että jokin uusi kappale kuulostaa joltain, minkä oon kuullut aikasemminkin. Monet artistit tuntuu ottavan muista menestyjistä vähän liikaa inspiraatioo nykyään, mikä johtaa siihen, että kaikki kuulostaa lähes samalta.


musaaaa Etenkin Alphavillen "Forever Young" on kappale, jota jaksaa kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen. Kuten moni muukin mun lisäks, mä kuvittelin kappaleen kertovan ikuisesta nuoruudesta. Todellisuudessahan kappale on tehty kylmän sodan aikaan ja sillä on poliittinen merkitys. Sanoja tarkemmin kuunnellessa sen huomaan. Linkitin tähän kappaleen alkuperäisen version, jonka sanat menee hieman erilailla, kuin meille tutummassa versiossa. Kyseistä kappalettahan ei alunperin annettu julkaista tälläisenä. Tää kappale on yks mun ikuisista juurin sen takia, että melodia on mielettömän kaunis ja sanoilla on pintaa syvempi merkitys.

musaaa Nykypäivänä, kun katsoo musiikkivideoita voi odottaa pyöreitä perseitä ja silikonitissejä. Vanhoista musiikkiviedoista niitä ei juurikaan löydä. Etenkin A-han musiikkivideoita on ihana katsella. Yleensä niistä löytyy kokonainen tarina. Take on me:n musiikkivideossa nainen ajautuu sarjakuvan sisään ja ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka upeesti ja kekseliäästi kyseinen video on tehty. Video, jaksaa katsella muutkin kuin seksin himoiset/puutteessa olevat miehet.

Mä oon sitä mieltä, että huonoo musiikkia ei oo olemassa. Kaikilla on erilaiset musiikkimaut ja kellään tuskin on tismalleen samanlaisia musiikkimieltymyksiä kuin mulla. Mua vaan mietityttää, miks nykyään  ei synny sellasia kappaleita kuin ennen: sellasia joita jaksaa kuunnella vielä miljoonan kerran jälkeenkin tai kymmenen vuoden päästä. Mua yleensä ärsyttää kuunnella muutaman vuoden vanhoja kappaleita, mutta siirryttäessä yli 20 vuotta taaksepäin löytyy sellasia helmiä, jotka edelleenkin tuntuu täydellisiltä.

Nykyään harvaa musiikkivideota näkee ilman heiluvia tissejä ja perseitä, eikä sanoilla tunnu olevan merkitystä. Kaikki kuulostaa myös enemmän tai vähemmän samanlaiselta - yleensä enemmän. Miettikää, jos kuuro ihminen, joka ei oo ikinä kuullut musiikkia, eikä edes linnun laulua, saisi kuulonsa toimimaan ja hänelle annettaisiin soitin ja käskettäisiin soittaa (oletetaan, että henkilöä osaa soittaa, vaikka ei ole musiikkia kuullutkaan. hahah) jotain niin kaunista kuin ikinä pystyy. Mitähän syntyis? Ehkä maailman paras kappale, johon ei oltais otettu vaikutteita mistää renkutuksesta.

4 kommenttia:

  1. Oon niin samaa mieltä sun kanssa! Tuntuu, että nykyään artistit vaan kopioivat toisiaan ja tavoitteena on maine ja mammona, eikä lähtökohtana ole rakkaus ja intohimo musiikin tekemiseen. Toisaalta varmaan tuota on ollut aina, mutta jotenkin sen itse huomaa parhaiten siltä ajalta, jolloin on elänyt. :) Itse liputan vanhemman musiikin puolesta, mutta kyllä sitä hyvää musiikkia välillä löytää ihan 2000-luvultakin. :) Sulla on muuten tosi ihana blogi ja oot mielettömän lahjakas kirjoittaja!♥ Jos kiinnostaa, käy tsekkaamassa mun tämänpäiväinen mielipidepostaus fitness-boomiin liittyen. :)

    http://lemondeselonleni.blogspot.fi/2014/06/salil-eka-salil-vika-mielipidepostaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanan piristävä kommentti :)

      Poista