22.8.2014

Sarjavinkki: Orange is the new black

tv sarja1

Kaikki on varmaan tähän sarjaan ehtinyt tutustumaan, mut jos täällä on yksikin ihminen (tai ihmisen kaltanen olento), joka on tän sarjan skipannut, niin tutustukaan tähän ehdottomasti! Kukaan ei voi sanoa tuhlaannensa päivää, jos on katsonut koko kauden tätä yhteen putkeen. Hah!

Sarja kertoo Piperista, joka joutuu vuosia sitten tapahtuneen salakuljetuksen vuoksi vankilaan ja siinä samalla tutustutaan vankilan muihin hahmoihin hieman syvemmin. Tässä sarjassa viehättää ehkä eniten se hahmojen aitous. Katsottaessa lähes mitä muuta tahansa ohjelmaa ei silmiin osu kovinkaan monta epätäydellistä hahmoa, OITNB:in hahmot ovat aitoja ja niihin on helppo samaistua. Kenestäkään ei anneta täydellistä kuvaa ja itse ainakin rakastuin jokaseen hahmoon (jopa pornoviikseen) ihan täysin sarjan edetessä, kun hahmoista paljastettiin aina vain lisää henkilökohtaisia asioita ja rikostensa motiiveja.
   Esimerkiks aluks mä vihasin ihan täysillä Rediä (kuvassa näkyvä punatukkainen nainen), sillä se vaikutti täyselliseltä kusipäältä. Loppujen lopuks osottautui, että Red on kaikkea muuta kuin paskamainen. Se jopa nousi mun yhdeks lempihahmoks.

Mutta miks tätä sarjaa kannattaa katsoa?
Ensinnäkin se aitous tässä sarjassa on ihan erilaista kuin muissa - mitään ei oo kaunisteltu. Asiat menee päin vittua ja aina niistä ei selviä helpolla - se on elämää! Myöskään huumorin käytössä ei oo pihistelty ja sarjan vitsit on just sellasin pissakakka-vitsejä ainakin, joita voisin kuvitella päästäväni myös omasta suusta ja ne saa oikeesti nauramaan.
   Mä omistan kaikki Gossip Girlin kaudet, mutta pakko todeta, että se on vähän liian hienosteltu sarja mulle. Mua ei jaksa kiinnostaa rikkaiden suhdekriisit, eikä GG:n parissa oo montaa kertaa tullut sellasta pakko katsoo seuraavakin jakso -tunnetta, niin kuin OITNB:in kanssa. 

Mä oon ihan hullu katsomaan tv-sarjoja, mut tää vaan on yksinkertasesti paras. Mikään sarja ei oo herättänyt niin paljon vihaa, rakkautta, iloa ja ärsyttävyyttä kuin tämä. Ja jos joku asia herättää tunteita, niin sen on pakko olla hyvä, vai mitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti