1.9.2015

Stockholm shopping haul

Tätä varten mä pihistelin mun rahojani koko kesän. Ruokakaupassa saatoin miettiä  jonkun mynthon -askin ostamista ikuisuuden ja jättää sen loppujenlopuks ostamatta, koska halusin Tukholmassa shoppailla kunnolla ja kyllä, niin mä shoppailinkin. Eiköhän nää ostokset ollut ihan ansaittuja koko kesän työnteon jälkeen. Eli nyt luvassa Tukholmasta löytyneitä ihanuuksia!

ss6 kengät - river island 

Näille kengille olisin voinut kirjoittaa vaikka oman postauksen - niin rakastunut oon näihin. Törmäsin näihin River Islandissa ja päätin jättää nää ostamatta. Noh, ajatus näistä kengistä jäi kuitenkin pyörimään mun mieleen ja pakko nää oli vielä käydä ostamassa samana päivänä ja kyllä kannatti. Vihdoin ja viimein oon saanut mahdottomalta kuulostaneen täydellisten nilkkurien metsästyksen päätökseen.
  ss5toppi - hollister ss2 kimono - hollister 

Mulla oli aluks pieniä ennakkoluuloja Hollisteria kohtaan ja aattelin, että siellä myytäis vaan niitä lökäpöksyjä ja huppareita, mutta hei, siellähän myytiin jopa todella kivoja vaatteita. Tukholmassa sijainnut Hollister ei ulkoapäin edes näyttänyt kaupalta, vaan talolta keskellä kauppakeskusta ja olisin varmaan vaan kävellyt ohi, ellei kaveri olis huomannut sitä. Mukaan tarttuikin todella ihana kimono sekä paisley-kuvioinen toppi.
  ss9neule - mango 

Mun syksyn ostoslistaa valtaa tänä vuonna neuleet - niitä on pakko ostaa ja paljon! Mangosta tarttui kullanhohtoinen perusneule, josta tykkään juurikin ton kultasuuden takia.
  ss10tuikku - zara homess13 kehys - zara home ss11 laatikko - zara home 

"Amanda, me ollaan tultu taivaaseen!" Noin mä taisin sanoa, kun me astuttiin sisään Zaran home -liikkeeseen. Niin paljon ihania sisustusjuttuja, joita olis voinut ihailla loputtomiin. Jos kyseinen liike olis Suomessa, niin kulkisin varmaan aina matti kukkarossa. Mulle iski jopa kauhee valinnanvaikeus liikkeessä, sillä eihän siellä osannut valita paria kivaa juttua, vaan olisin halunnut kaiken! Päädyin lopulta mielettömän nättiin tuikkuun, puiseen laatikkoon sekä samaa sarjaa olevaan kehykseen.
  ss12hame - bik bok 

Nahka - mun heikkouteni. (Tai siis tekonahka. Haha.) Bik Bokista oli pakko saada tää nahkahame. Hyvän ostoksen merkki on mun mielestä se, että kyseisen vaatekappaleen haluaa pueka heti päälleen ja tää päätyikin mun päälle heti, kun päästiin hotellihuoneeseen vaihtamaan vaatteita päivän lämmetessä.
  ss14crop top - brandy melville 

Brandy Melvillestä olin kuullut joskus aiemminkin, mutta en tiennyt sen olevan kauppa, jossa myydään vaan one size -vaatteita. En tiedä mikskä tätä pitäis sanoo, mut kassalle kiikutin tälläsen croptopin, joka tulee olemaan ihan superkätevä avoimien sekä läpinäkyvien paitojen alla.
ss3
housut - h&m ss8 toppi - h&m ss7 hame - h&m 

Mitä oliskaan Ruotsin reissu ilman käväsyä H&M:ssä? Löysin nätin kukkatopin alennettuna 50 kruunuun, paisley -kuvioisen hameen sekä farkut.

ss1

Taisinkin jo hehkuttaa Gamla Stanissa sijainnutta Sci-fi -kirjakauppaa. Kyseisessä kirjakaupassa oli myös hylly, joka oli täynnä Potter -tavaraa. Taikasauvoja, kaulahuiveja, kuoleman varjelukset -koru ja paljon muuta. Arvatkaa olisinko voinut tyhjentää koko hyllyn! Mieli olis tehnyt, mutta hinnat astu eteen siinä vaiheessa ja mukaan lähti vaan muki 99 kruunulla. Ja voi että oon rakastunut tähän. Tiiän ainakin, mistä juon koko loppuelämäni.

ss4

Laivalla piti tottakai hyödyntää tax free ja päädyin ostamaan kauan haaveilemani Ted Bakerin Wash Bagin. Käytän tätä meikkipussina ja vihdoin ja viimein mulla on meikkipussi, johon mahtuu meikit kunnolla. Hintaa tällä oli vähän yli 30 euroa. Mietin tän ostamista jo menomatkalla Tukholmaan, mut päätin miettiä vielä paluumatkalle asti tän ostoa, mut päädyin sit siihen lopputulkseen, että tää tulee todennäkösesti kestämään monta vuotta, joten miks ei. Vähän luksusta jokapäiväiseen laittautumiseen. 

Oon todella tyytyiväinen mun kaikkiin ostoksiini, mikä on todella harvinaista. Yleensä tulee ostettua jotain, mitä jälkeenpäin miettii, että olisko pitänyt sittenkin jättää kauppaan, mutta ei, ei tällä kertaa. Ootteko te yhtä tykästyineitä mun ostoksiin kuin minä itte?

14 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Me lähdetään kans tämän syyskuun lopulla tukholmaan. Ihana päästä sinne shoppailemaan. :)
    Aloin lukemaan sun blogia! Ihana blogi!

    http://mittliv00.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mä voisin hypätä teiän matkalaukkuun - Tukholma oli niin ihana paikka, että sinne pitää mennä joskus uudelleenkin. :) Me käytettiin siellä melkein yks kokonainen päivä shoppailuun ja silti seuraavallekin päivälle jäi muutama paikka kierrettäväks. Oikee shoppailija unelmapaikka siis. :)

      Poista
  2. Iihania juttuja! Oon vähän kade tosta Ted Bakerin pussukasta… :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! :) Nää Bakerin meikkipussit on kyl niin ihania. Ja parempi kerralla panostaa kunnon meikkipussiin, niin ei ehkä ikinä tartte ostaa uutta. :)

      Poista
  3. Ompas ihania ostoksia, niin sun tyylisiä vaatteita :) Ja sisustusjutut kolahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihana, kun lukijat alkaa tunnistamaan sen, mikä on mun tyylistä. :D Ja noi zaran sisustusjutut on kyl kieltämättä ihan älyttömän ihania. :)

      Poista
  4. APUA! Noi nilkkurit <3 Täydelliset <3 Sekä tuo nahkahame, huh! Voisin kotiuttaa heti tuollaisen :) Ja pakko myöntää, että iskipä lievä kateus kun olet päässyt käymään Zara home- liikkeessä! Voin vaan kuvitella milainen valinnanvaikeus siellä liikkeessä on iskenyt. Kaiken kaikkiaan kaikki ostoksesi on ihania ja tätä oli kiva lukea, kun vähän olen odotellutkin koskas tämä tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi nilkkurit on kyl jotain niin ihanaa. Rakastun niihin aina vaan uudelleen ja uudelleen. :D ♥ Ja kly nahkahamekin on kieltämättä niin ihana. Zaran home -liikkestä olis kyl voinut kotiuttaa enemmänkin tavaraa. No ehkä sit, kun mä voitan lotossa. :D Mut kiitos ja ei vitsit, kun on kiva kuulla, että joku jopa oottaa mun postauksia. :)

      Poista
  5. Oih toi hollisterin kimono ja Ted Bakerin pusukka on niin ihania! <3

    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Itekin tykkään ihan älyttömästi niistä. :)

      Poista
  6. Ihania ostoksia, varsinkin toi kimono ja sisustusjutut!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Ne on kyl ihan täydellisyydet kieltämättä. :)

      Poista