30.12.2016

Year 2016 in a Nutshell #2

Musta tuntuu, että mun alkuvuosi ei ollut mitään loppuvuoteen verrattuna. Vuosi vain parani loppua kohden ja viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut ihan mielettömästi vaikka mitä ihania juttuja. Aina sitä ei edes tajua, miten hyvin asiat onkaan menneet ennen kuin ne listaa näin konkreettisesti ylös. Nyt luvassa vielä pieni katsaus mun elämään heinäkuusta tähän hetkeen.

VUOSIKOLLAASI HEINÄKUU Heinäkuussa mä söin kilokaupalla mansikoita, mustikoita ja valdelmia, luin mielettömän paljon kirjoja ja hamstrasinkin niitä kirjastosta varmaan metrin pituisen pinon, tein päähäni paljon lettejä, kokeilin ekaa kertaa bataattinuudeleita, rakastin off-shoulder -paitoja, mutta en onnistunut löytämään sitä omaa täydellistä yksilöä, opin käyttämään maxihameita, tein töitä, vein mun pikkuveljet huvittelemaan särkänniemeen, jossa vierähtikin koko päivä, matkustin ekaa kertaa ikinä onnibussilla, nautin muurinpohjaletuista, kokeilin leipoa terveellistä suklaakakkua ja tutustuin tuoretaateleiden ihmeelliseen makuun.

VUOSI KOLLAASI ELOKUU Elokuussa menetin Eetun kanssa power park -neitsyyteni ja pelkäsin uusiin laitteisiin hyppäämistä samalla into piukeena, nautin kesän säästä, heräsin älyttömän aikaisin aamuisin, uin, nautin maailman vehreydestä, kalastin, ihailin auringonlaskuja, bongasin salamoita traktorin hytistä käsin, hain itselleni Ikeasta meikkipöydän, meidän kissa sai toinen toistaan sulosempia poikasia, joista yksi jäikin meille asustelemaan (Nougat ♥), pohdin blogissa omillaan asumista ja tein terveellistä omenapiirakkaa.

VUOSI KOLLAASI SYYSKUU Syyskuussa intoilin tulevaa syksyä, ripustin ekoja jouluvaloja, kaivoin esiin viininpunaisia vaatteita, makasin torkkupeittojen alla, käytin superlämpimiä tossuja, kuuntelin sadetta, varattiin Amandan kanssa matka Lontooseen, listasin pakkausvinkkejä, hortoilin pitkin kaunista Hyde Parkia, kävin laiturilla 9 & 3/4, toteutin mun suurimman unelmani ja astelin sisään Harry Potter studioon ja olin onnellinen kaikkien niiden Potter-juttujen näkemisestä, olin shoppailutaivaassa, näin Big Benin, nautin Lontoon hellelämpötiloista ja koko paikasta ylipäänsä.

VUOSI KOLLAASI LOKAKUU Lokakuussa tein paljon koulujuttuja, jaoin chiansiemenpitsan ohjeen, ihastuin polvista revittyihin pöksyihin, pukeuduin michelin ukoksi ja otin kuvia tähdistä, touhusin meidän rakkaiden kisuvauvojen kanssa, vietin yhden mun elämän ikimuistoisimmista päivistä, kun kihlauduttiin Eetun kanssa, luin konmari ja Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjat, vietin äitin kanssa laatuaikaa kaksistaan Ikeassa ja Ideaparkissa shoppaillen.

VUOSI KOLLAASI MARRASKUU Marraskuussa täytin 21 vuotta, mitä en oikein vieläkään oo sisäistänyt, tein ekaa kertaa tänävuonna piparkakkutaikinaa, intoilin ensilumesta ja joulusta, pukeuduin talvivaatteisiin, aloitin työharjoittelun, löysin täydellisen nahkahihaisen talvitakin, poltin paljon kynttilöitä, tasapainoilin harjoittelupaikan, työpaikan, koulutehtävien ja oman elämän välillä ja otin kuvia järven rannalla.

VUOSI KOLLAASI JOULUKUU Joulukuussa tein paljon jouluisia juttuja, ostin kotiin valkoisen kuusen, leivoin piparitaikinaa viidennettä kertaa, tein talvisia juomia, rakensin piparkakkutaloja niin lahjaks kuin itsellekin, tein alelöytöjä, shoppailin joululahjoja, vein Eetun yllätysristeilylle Viking Gracelle, söin paljon hyvää ruokaa, juhlin vaarin synttäreitä, vietin aikaa lökövaatteissa, availin mun Lindtin joulukalenteria, tuijotin Tonttu Toljanteria jakson jos toisenkin, vietin mitä ihanimman joulun, olin Turussa Eetun kanssa pari yötä Amandan luona nauttien jouluisesta Turusta, shoppailusta, hyvästä ruoasta ja yhteisestä ajasta, pelasin paljon lautapelejä mun perheen kanssa ja toivoin lunta.

Täytynee tähän loppuun vielä sanoa, että oon niin kiitollinen kaikesta, mitä mun elämässä on tähän mennessä ollut. Vuosi lähenee loppuaan ja pian koittaa uusi alku, vaikka elämä ei mitenkään oleellisesti ookaan muuttumassa. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana vuosi - nautitaan vuodesta 2016 vielä muutama hetki ja otetaan sitten vuosi 2017 ilolla vastaan! ♥ Toivottavasti se sisältää yhtä monta ihanaa juttua kuin tämäkin.

26.12.2016

My Christmas 2016

Joulu - miten ihana juhla se onkaan. Kaikki ne valot, rakkaus ja kiitollisuus, mitä silloin esiintyy tavallista enemmän on niin kaunista. Päätinkin tulla listaamaan muutamia ihania juttuja, joita mun jouluun on tänä vuonna kuulunut. 

joulu 2016 1 ♥ Lautapelien pelaamista perheen kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. Niin parasta ajanvietettä.
♥ Nauramista. Paljon nauramista!
♥ Ilonfiiliksiä siitä, kun näkee, miten toinen ilahtuu sun sille hankkimasta lahjasta.
♥ Joulusaunassa rentoutumista. Kesällä varastoitu vihta toi ihanaa koivun tuoksua meidän joulusaunaan ja löylyveteen lisättiin vielä joulutuoksua. Täydellistä ja niin rentouttavaa!

joulu 2016 2 joulu 2016 3 ♥ Ruoasta nauttimista. Lemppareiksi ehdottomasti tänä vuonna on päässyt bataatti- ja maksalaatikko, falafelit, äidin tekemät salaatit ja tuorejuustolla täytetyt kylmäsavulohet.
♥ Joulukuusen koristelua aattoaamuna. 
♥ Mummun ja vaarin luona vierailua ja piparkakkutalolla ilahduttamista. Ei aina tarvitse antaa lahjaksi tavaraa.

joulu 2016 4 joulu 2016 5 ♥ Niin laittautumista kuin yövaatteissa hengailuakin. Jouluna pitää pukeutumisen suhteen mennä ehdottomasti fiiliksen mukaan, eikä stressata liikaa.
♥ Taivaalta tipahteleville lumihiutaleille kiljahtelua. Saatiin kuin saatiinkin muutama lumihiutale tännekin päin Suomea.
♥ Elokuvien katselua perheen kera.

joulu 2016 6 joulu 2016 7 ♥ Kuusen koristeilla leikkivät kisulit - niin suloisia, mutta silti pieniä maanvaivoja tuhojensa kanssa.
♥ Kiitollisuutta saatuja lahjoja kohtaan. Lahjat ei oo se joulun tärkein juttu, mutta silti, myönnettäköön että oon todella onnellinen niistä, mitä sain. Ihana huomata, miten moni on mua ajatellut joululahjaostoksillaan.
♥ Onnellisuutta. Mulla on ympärillä niin paljon tärkeitä ihmisiä, jotka tekee mut todella onnelliseks!

joulu 2016 8 joulu 2016 9 Toivottavasti ootte kaikki nauttineet täysillä tästä ihanasta joulun ajasta! ♥

24.12.2016

Merry Christmas ♥

hyvää joulua1

Laitetaan kynttilät palamaan ja luomaan tunnelmaa, tuijotetaan joulupukin kuumaa linjaa, ihaillaan koristeiden tuomaa tuiketta, keskitytään niihin rakkaimpiin, ollaan niiden kanssa, jotka elämässä merkitsee eniten, hymyillään toisillemme, nauretaan yhteen ääneen, rauhoitutaan, mietitään sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, syödään yhdessä ilman häiriötekijöitä, ollaan vaan ja nautitaan! 

Mä haluan toivottaa teille kaikille oikein antoisaa, kaunista ja ihanaa joulua! ♥

22.12.2016

What I Wear on a Lazy Days?

Joo joo, legginssit ei oo housut, paitsi höntsyilypäivinä, jolloin haluaa vetää päällensä jotain supermukavaa, joka ei purista, kiristä tai hierrä mistään. Harvemmin tänne blogin puolelle päätyy mitää höntsyilyasuja, mutta todellisuushan on kuitenkin se, että puolet ajasta mä pukeudun juurikin näin. Päätinkin tulla jakamaan teille asun, joka mun päälle yleensä päätyy silloin, kun vietän aikaa vaan kotosalla.
  def shop huppari blogi 1adidas legginssit blogi
huppari: Urban Classics/DefShop* | legginssit: Adidas/Defshop* | tennarit: Adidas/DefShop* | huivi: Gina Tricot | Kello: Daniel Wellington*

Pääsin DefShopin kanssa toteuttamaan postauksen ja valitsemaan muutaman jutun heiltä. DefShop myy paljon rentoja ja sporttisia vaatteita ja mä tietenkin päädyin haaveilemaan niistä, jotka näytti siltä, että ne on supermukavia päällä rentoilupäivinä. Ekana tietenkin silmiin osu Adidaksen legginssit, jotka on ihan huiput juurikin niinä höntsyilypäivinä ja toiseks mä kiinnitin huomiota huppareihin. Oon jo pidempään haaveillut jostakin simppelistä hupparista, joka menis lähes minkä kanssa vaan ja päädyinkin harmaaseen perushuppariin, jonka olkapäillä on vähän samantyyppiset tikkaukset kuin mun lempi takissa. Legginssit on päällä ainakin mitä mukavimmat: ei kiristä tai purista, eikä kutita niin kuin joillakin on tapana tehdä. Huppari puolestaan on mielettömän lämmin ja sen kanssa kelpas ihan hyvin kuvailla parissa lämpöasteessakin ja mikä tärkeintä, se istuu tosi kivasti päälle.

adidas kengät superstar blogi 3 Sitten se, mistä ehkä olin kaikista eniten innoissani! Nimittäin Adidaksen Superstarit. Olihan mulla tässä syksyllä jo pidempään käytössä ne veljen vanhat, pari kokoa liian isot ja supernuhjuiset adidakset. Todellakin olin siis ihan into piukeena, kun vihdoinkin sain ihan ikiomat yksilöt! Näillä oon huidellut tuolla pihalla menemään kuoleman liukkaista keleistä huolimatta, sillä nää on silkkaa rakkautta. Niin nätit ja noi kultaset pienet yksityiskohdat, ah - kivaa pientä hohtoa tylsempiinkin asuihin!

def shop blogi 4 höntsyilyasu blogi 5 Kuvauslokaationa toimi taas kerran oman mökin järven ranta. Niin kaunis paikka siitä huolimatta, että lunta täällä ei oo nimekskään. Toi ohut jääkerros järven pinnalla on kuitenkin niin kaunis ja tuo ihanan talvisen fiiliksen.

adidas def shop blogi 6 rento asukuva blogi 7 Legginssit housujen sijaan - tuoko mieleen vain teiniajat vai onko ne mitä oivallisin höntsyilypäivien vaate? Entä mitä te vedätte päällenne rentoilupäivinä vai kuljetteko silloinkin samoissa vaatteissa kuin muulloinkin?

P.s. Kaks yötä enää jouluun! ♥

21.12.2016

Mikä nostattaa joulufiiliksen?

❄ Nenään hiipivä maljakossa olevien havujen tuoksu.
❄ Viidennen piparitaikinan siirappi-sokeri-mausteseos kattilassa tuomassa ilmaan kanelia, inkivääriä ja neilikkaa.
❄ Tonttu Toljanteri -maratonit iltaisin samalla pähkinätäytteisillä taateleilla herkutellen.
❄ Ympärillä hiljaa lepattavat kynttilät.
❄ Avaamattomin luukkujen väheneminen kalenterissa ja pienen jännityksen hiipiminen sisuskaluihin.
❄ Vanhojen jouluvideoiden tuijotus perheen kanssa maha kippurassa nauraen sille, miten hassuja ollaankaan oltu pienenä.
  joulufiilis 1joulufiilis 2 joulufiilis 3 ❄ Joulun tuoksuinen saunatuoksu puusaunan ihanassa lämmössä. 
❄ Talojen ikkunoilla runsain määrin tuikkivat kyntteliköt. 
❄ Telkkarissa pyörivät joulumainokset. 
❄ Joululaulujen hoilaaminen päivästä toiseen ilman, että sitä edes itse kunnolla tiedostaa tekevänsä. 
❄ Piparitalojen leipominen ja niiden koristelu keskellä yötä, ihan vaan siks, että haluaa saada ne ajoissa valmiiks muita ilahduttamaan. 
❄ Joululaulujen jatkuva soiminen hiljaa taustalla tunnelmaa luomassa niin kotona kuin kaupoissakin.

joulufiilis 4 joulufiilis 5 joulufiilis 6 ❄ Joulun aiheuttamat lempeät hymyt tuntemattomilta. 
❄ Vastapuhalletusta kynttilästä tulevan katkun tuoksu. 
❄ Jokailtainen äidin taikoman glögin lämpö sisuksissa. 
❄ Harry Potter -leffojen joulukohtaukset ja niiden niin kaunis miljöö. 
❄ Rumien joulukoristeiden taiteilu ja niille höhöttely.
❄ Jouluisten reseptien selailu ja leipomusten suunnittelu vesi kielellä.

joulufiilis 7 joulufiilis 8 
Voi kun ois joulu ainainen! ♥ Mikä saa teidän joulufiiliksen nousemaan taivaisiin?

18.12.2016

Year 2016 in a nutshell #1

Vastahan mä tein vimevuoden lopulla tällästä postausta tai ainakin siltä musta tuntuu. Vuosi on vierähtänyt niin nopeesti, ettei sitä edes melkein uskois. Jotenkin kummasti sitä vaan taas mennään vuoden viimeistä kalenterikuukautta ja on aika koota vuoden sekoilut yhteen postaukseen.

kollaasi 1 tammikuu Tammikuussa tein aleshoppailluja, intoilin pakkaskeleistä ja hiihtämisestä ja taisipa kilometrejä kertyä useampia kymmeniä, kehittelin pitsa-munakasrullan herkulliseks arkiruoaks, aloin käyttää ekaa kertaa elämässäni silmänympärysvoidetta, luin mielettömän paljon kirjoja, olin täydellisesti koukussa Doctor Who:hon, leivoin paljon banaanileipää, kehittelin terveellisiä aamupaloja ja flunssailin.

kollaasi 2 helmikuu Helmikuussa vietin paljon aikaa mun kavereiden kanssa, nautin täysillä ystävänpäivästä, askartelin Eetulle ite lahjan ja sain kukkia, tilailin ekaa kertaa elämässäni iHerbiltä ja rakastuin rt:n siveltimiin, seikkailin paljon kirpputoreilla, opettelin tekemään raakasuklaata, kirjoitin blogiin opasta täydellisen vaatekaapin sisällöstä, kokeilin paljon erilaisia kasviruokia kuten kikhernepihvejä ja kukkakaalipitsaa, hiihdin edelleenkin todella paljon, nautin talviauringon säteistä, ostettiin uus sauvasekoitin, joka on tainnut olla vuoden käytetyin laite meillä, mun instakuva päätyi cosmopolitaniin ja aloitin hiihtoloman.

kollaasi 3 maaliskuu Maaliskuussa yritin kasvattaa rairuohoa, joka mun käsissä loppujenlopuks homehtui, luin kuvitettua Harry Potteria, sain energiaa treenaamisesta, tein mielettömän hyvää kanasalaattia, ihastuin mun edellisvuoden lopussa ostamaan ruututakkiin, ramppasin todella paljon Ikaalinen-Seinäjoki väliä, listasin beauty hackseja, olin mukana järjestämässä resto 2016 -kilpailuja ja päivitin mun meikkivarastoja.

kollaasi 4 huhtikuu Huhtikuussa kokeilin mielttömän hyvää siemenleipää, katsottiin Paper Towns -leffa, testailin tosi paljon erilaisia tummia suklaita, kaipasin kesää, nauroin maha kippurassa facebookin huonoille aprillipiloille, meinasin hukkua kouluhommiin, hain kesätyöpaikkaa, ihastuin adidaksen vaatteisiin ihan täysin, vein vaatteita kirppikselle myytäväks ja tein kirpeitä marjasmoothieita. 

kollaasi 5 toukokuu Toukokuussa nautin elämän pienistä iloista, ihastelin entistä enemmän paistavaa aurinkoa, kuvasin videon meidän kodista, nautin koulumatkojen kävelystä, aloitin uudessa työpaikassa, hankin mun ekan bombertakin ja maxihameen, yritin saada miljoonat koulutehtävät valmiiks ennen kesää, opettelin käyttämään vaaleita farkkuja, jaoin lukuvinkkejä, otin todella paljon kuvia ja valmistin itse maapähkinävoita.

kollaasi 6 kesäkuu Kesäkuussa pidin muutaman lomapäivän, rusketuin, nautin täysin rinnoin saapuneesta kesästä, tein loppukuusta paljon töitä, järjestelin aamuinspiraationa koko makuuhuoneen uuteen uskoon, ostin anastasian kulmavärin ja rakastuin siihen, vietin aikaa mun ystävän kanssa, kiivettiin Seinäjoen korkeimmalle paikalle extempore katsomaan auringonlaskua, vietettiin Eetun kanssa juhannusta meillä kotikotona Ikaalisissa ensin kotona grillaille ja sen jälkeen päämäärättömästi ympäriinsä ajellen juhannuskokkojen perässä, tein kukkaseppeleitä ja nautin perheen kanssa vietetyistä harvoista päivistä. 

On niin parasta muistella jälkeenpäin, että mitä kaikkea alkuvuonna tapahtuikaan. Koko alkuvuosi tuntui olleen todella koulupainotteinen, mutta mahtui siihen paljon kaikkea muutakin ihanaa - asioita, joita tuskin olisin muistanut edes ilman tätä postausta. ♥

16.12.2016

Viking Grace Shopping Haul

Meidän ihanasta laivareissusta on jo reilu viikko aikaa, mutta jotain konkreettisesti pysyvää muistojen lisäksi sieltä myös tarttui mukaan. Luvassa nyt siis pientä ostosten esittelyä. Sen kummemmitta höpinöittä, mennääs asiaan.

bath & body works thousand wishes 1 Bath & Body Worksin tuotteita olin jo netistä selaillut aiemmin ja mielenkiinto niitä kohtaan oli melkoinen. Kun mä Gracella tajusin, että ei vitsit, täällähän myydään näitä, iski hyllyllä pieni valinnanvaikeus. Talvisin ei voi koskaan olla liikaa kosteuvoiteita, joten nappasin mukaani ihan mielettömän ihanan tuoksuisen A Thousand Wishes -vartalovoiteen. Tuoksuu muuten ihan taivaalliselta ja kosteuttaa täydellisesti.

snö of sweden korvakorut blogi 2 Mä oon luullut olevani ihminen, joka ei käytä korvakoruja. Mutta ei, todellisuus on se, että mä olin ihminen, joka ei käyttänyt korvakoruja, koska ei sattunut omistamaan kivoja sellaisia. Snö of Swedenin hyllyltä löysin söpöt pienet ruusukultaiset korvakorut.  Nyt kelpaa käyttää korvakoruja! 

essie viking grace ostoksia 3 Essien kynsilakat on parhaimpia ikinä! Ainut miinus on vaan niiden melko kallis hinta. Laivalla yks lakka maksoi hieman yli kymmenen euroa, mutta sielläpä sattui olemaan vielä tarjous, että kolme lakkaa sai kahden hinnalla. Kolmelle lakalle jäi siis vähän reilu 20 euroa hintaa. Ei yhtään paha vai mitä? Mukaan lähtikin Essien lakoista sävyt set in stones, thigh high ja pure pearlfection.

calvin klein pikkuhousut 4 Calvin Kleinit on pyörineet mun ostoslistalla varmaan viimeset pari vuotta. En oo kuitenkaan raaskinut yli pariakymppiä laittaa yksiin pikkuhousuisin. Laivalla nää maksoi hieman yli 16 euroa tax freessä, joten siinä kohtaa ei tarvinnut paljon pohtia, että ostanko vai en. On muuten ehkä miellyttävintä materiaalia ikinä! Vielä kun onnistuis jostain nappaamaan edullisesti yhteen sopivan yläosan...

lancome meikkisetti blogi 5 Mulla oli joskus Lancomen ripsiväristä pieni testeri ja se oli niin  nätin näköistä ripsissä. Siitä lähtien oon haaveillu Lancomen ripsiväreistä, mutta en oo vaan raaskinut hankkia, sillä maybellineltä on saanut ihan yhtä hyviä ripsivärejä kympillä. Tää Lancomen setti kustansi laivalla vähän yli 20 euroa ja mukana ripsivärin lisäksi tuli kajaali ja meikinpoistoaine. Ei yhtään paha siis ja kattokaa nyt tota pakkaustakin - niin kaunis!

ck one summer blogi 6Eetu nappas laivalta ittelleen Calvin Kleinin One Summer -tuoksun, joka tosiaan on unisex -tuoksu. Mä oon "salaa" tota suihkinut vähän väliä itteenikin, sillä tuoksu on todella hyvä! Voi olla, että Eetu joutuu pian kiikuttamaan ittelleen kaupasta uuden pullon tota...

victorias secret meikkipussi blogi 7 Mä oon jo pidempään suunnitellut ostavani laukkuun uuden pussukan, johon voi tunkee kaikki kynät sun muut tavallisesti ympäri laukkua pyörivät roinat. Viking Gracella oli oma Victoria's Secret -kauppa ja löysin sieltä pienen sulosen vaaleenpuna-valkoraidallisen pussukan. Just täydellinen laukkuun sujautettavaks!

Näiden lisäks matkaan lähti tietenkin kasakaupalla karkkia tuliaisiks, koska laivaltahan ei voi poistua ostamatta herkkuja. Mitäs tykkäsitte näistä ostoksista? Ja hei, ihanaa viikonlopun alkua kaikille! 

13.12.2016

Gingerbreads & DIY Hot Christmassy Coffee

Mitkä onkaan ne kaksi hyvin tiiviisti  jouluun kuuluvaa asiaa? Tietenkin kuumat herkullisen joulun mausteilla maustetut juomat ja piparit. Ne kaks kun vielä vetelee yhdessä naamaansa, niin ah, täydellistä. Tulinkin jakamaan muutamia kuvia mun tän vuoden pipareista ja ohjeen joulun tunnelmaan upottavasta kahvista, jota kelpais nauttia vaikkapa jouluaattoaamuna tai miksei jo monen monta kertaa ennen sitäkin. Jouluisia asioita ei vaan voi koskaan olla liikaa, eihän.

joulukahvi resepti piparkakku blogi 2 joulukahvi ja pipareita 3 joulukahvi ohje blohi 4 
Joulun tunnelmaan upottava kahvi

Kahvia
1 tl Kanelia
½ tl Kardemummaa
½ tl Neilikkaa

Päälle:
Rasvatonta maitoa tai muuta vaahdotukseen sopivaa vastaavaa
1 pala Tummaa suklaata
½ tl Kanelia
½ tl Kaakaojauhetta
Piparminttutanko

Mittaa tarvitsemasi määrä kahvia suodatinpussiin. Mittaa päälle mausteet. Kaada vettä säiliöön ja keitä kahvi niin kuin normaalistikin. Kaada valmista kahvia lasiin, niin että siihen jää kunnon maitovara. Vaahdota maito. (Esimerkiksi Ikeasta saa tällaisen maidonvaahdottimen ihan parilla eurolla. Mä oon myös todennut, että rasvaton maito vaahdottuu kaikista helpoiten.) Kaada vaahdotettu maito kahvin päälle. Laita pieneen siivilään kanelia ja kaakaojauhetta ja ripottele ne maitovaahdon päälle. Palastele tumma suklaa pieneksi. Katkaise piparminttutangon päästä pieni pala ja pilko se puukolla. Ripottele tumman suklaan ja piparminttutangon palat päälle koristeeksi ja makua antamaan. Asettele piparminttutanko mukin reunalle ja tadaa - superihana jouluinen kahvi on valmis. Nauti! Jos taas ei kahvi maistu, niin vinkkinä voin sanoa, että kahvin voi korvata kaakaolla ja sekoittaa siihen kanelia, neilikkaa ja kardemummaa! Yhtä ihanan makuista sekin!

pipareita blogi 5 Kaks juttua, joita mä kuumeisesti metsästin olivat lumihiutaleen ja läskin piparkakku-ukon muotoiset muotit ja oi kyllä, mä todellakin oon ton muotin nimennyt läskiks piparkakku-ukoks. Molemmat niistä löytyivät Minimanista ja tänä vuonna pääsin kuin pääsinkin taikomaan muitakin pipareita kuin vain tähtiä ja sydämiä. 

piparminttutanko blogi 6 pipareita blogi 7Tänä vuonna kesken pikeerin teon mä huomasin, että kappas vaan, mun tomusokeri loppui kesken, eikä siinä vaiheessa ollut aikaa lähteä ostamaan lisää. Noh, ei se mitään ja onneks ensviikolla on vielä tiedossa piparkakkutalon leipominen, joten ehkä vielä silloin voisin yrittää panostaa täysillä kaikkiin koristeluihin. Mutta mikä tärkeintä, maistui noi kuitenkin hyville!

kanelin makuinen kahvi blogi 8Joko te ootte leiponeet kasoittain pipareita ja nauttineet kuumia juomia? P.s. Joulu on jo ensviikolla. Ihan uskomatonta vai mitä!