12.6.2016

Makuuhuoneen uusi ilme

Perjantaina mulla oli vapaapäivä ja mun oli tarkotus vähän vaan järjestellä paikkoja. Meidän makuuhuoneeseen mun piti vaan vaihtaa lakanat, mut kas kummaa, pian mä löysin itteni siirtelemästä sänkyä ihan toisipäin ja kaikki tavarat oli mullin mallin. Laitoinkin pienen kaaoksen pystyyn ja päätin vaihtaa koko makuuhuoneen järjestyksen uusiks.

IMG_3968
Koko homman inspiraation lähteenä tais olla tämä* Ellokselta  saatu röyhelöpussilakanasetti. Oon jo pidemmän aikaa haaveillut valkosista pussilakanoista, mutta jotenkin ne on jäänyt hankkimatta, kun oon aina vaan aatellut, että kyllähän mä nyt noilla vanhoillakin lakanoilla pärjään ihan hyvin. Nyt pitää kyllä myöntää, että voi kun olisin hankkinut jo aiemmin sellaset, sillä noi antaa niin kivan raikkaan ilmeen!

makuuhuone blogi 1
Ellokselta sain myös uudet tyynyt* ja tyynyliinat* . Voi kun olisitte nähneet meidän vanhat tyynyt. Lätympiä olis saanut hakea. Niin ja kivan näkösistä tyynyliinoista ei ollut tietookaan. Nyt kuitenkin asia on korjattu ja oikeestaan jo uudet petivaatteet toi kokonaan uuden ilmeen meidän sängylle. Eipähän tartte enää kattella mitään vanhoja kellastuneita lättyjä.

makuuhuone blogi
Sängyn siirsin  ihan toisin päin ja laitoin sen ikkunan vierelle seinää vasten. Kummasti tuli vaan lisää tilaa ja koko meidän pieni makkari näyttää nyt paljon avarammalta. Vaikka mä aluks vähä pohdinkin sitä, että mitä mieltä mä tästä järjestyksestä oon ja koin pieniä järkytyksiä joka kerta makkariin katsahtaessani, niin pakko todeta, että onhan tää järjestys nyt paljon käytännöllisempi.

vaaterekki blogi
Päädyin myös kokoamaan mun vaaterekin uudelleen. Se on nyt vuoden päivät kohta kyhjöttänyt kaapin pohjalla ja nyt sain taas päähäni, että olispa kiva, jos vaatteet olis jälleen esillä. Uuden järjestyksen myötä toi vaaterekki mahtuikin paljon paremmin meidän makkariin, eikä tällä kertaa mun tarvinnutkaan kasata sitä käytävälle.

IMG_3952 makkari
Ilmeisesti mun inspiraationpurkaukset tuottaa joskus jotain todella hyvää, sillä nyt oon todellakin enemmän kuin tyytyväinen meidän makuuhuoneeseen. Mä kun kuvittelin, että tonne ei olis olemassa mitään muuta järjestystä kuin se iänikunen sänky-keskellä-makkaria -järjestys, mutta kumma kyllä, pienellä järkeilyllä, suunnittelulla ja inspiraatiopuuskalla voi saada tooosi miellyttävän lopputuoloksen.

makkari 1 blogi uutta matto Niin ja mä oon muuten pikkuhiljaa ostellut omia mattojakin. Kun aiemmin lähes kaikki mun matot oli äitin mattoja, niin nyt rupeen olemaan jo siinä vaiheessa, että enää tasan yks matto kaipaa uusimista. Löysin h&m:ltä alennuksesta tän ihanasti kuvioidun maton. Olin jo aiemminkin kattellut tätä muissa blogeissa sekä hm:n nettisivuilla ja nyt kun se oli alennettuun hintaa, niin ei ostopäätöksen tekoon mennyt kolmea sekuntia kauempaa. Pikkuhiljaa meidän koti rupee jotenkin kummasti näyttämään entistä kivemmalta!

Mitäs mieltä ootte tästä makuuhuoneen uudesta järjestyksestä? Niin ja ihanaa sunnuntaita kaikille! Mä aion viettää tän illan vielä töissä ja sitten rentoutua saunan ja leffan parissa!

18 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hyvältä ja avaralta! Harmi, kun omassa makkarissa ei oikein voi järjestystä vaihtaa, kun on 160cm leveä sänky ja seinään kiinnitetty meikkipöytä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jep, nyt kun miettii, että jos meillä olis yhtään leveempi sänky niin silloin järjestyksen vaihto vois olla astetta hankalampaa ja ainut vaihtoehto tosiaankin olis se sänky keskellä makkaria. Mut sen verran mitä sun kotipostauksesta muistan, niin sun makkari oli kans tooosi kivan näkönen ja etenkin se seinään kiinnitetty meikkipöytä näytti niin kivalta ja itekin rupesin vähän haaveileen samanlaisesta! :D

      Poista
  2. Miten pääsit tekemään elloksen kanssa yhteistyötä? :)

    VastaaPoista
  3. Ihana makkari ! Oi vitsit, meillä on koko makkari täynnä varastokamaa jotka piti siirtää rempan tieltä pois :/ ootan vaan sitä hetkee kun ne saa takasin sinne ja pääsen vähän veivaamaan tota meen makkarii uuteen uskoon!

    <3: Jasmin N
    littlethinngswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja hei, onneks ne on vaan väliaikasesti teidän makkaris ja ehkäpä se odotus sitten palkitaan, kun saa taas makuuhuoneen kuosiin. :)

      Poista
  4. Ihanan valoisa makkari! Tykkään todella paljon tuosta järjestyksestä ja nuo pussilakanat ovat todella suloiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Noi pussilakanat on kyllä niin ihanat. Eikä kumma kyllä mieskään oo valittanut, vaikka aikas röyhelöö on toi meiän sänky. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meidän makkari on ehdottomasti mun lempihuone meidän koko kämpässä! :)

      Poista
  6. Ihanan näköistä! Varsinkin tyynyt ja peili on läääh <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Isot tyynykasat sängyllä on niin parasta! ♥ :D Ja pakko myöntää, että en voi olla muuta kuin ilonen, että joskus vuosia sitten päädyin ton peilin ostamaan. Se on kyllä ehdoton lemppari ollut jo vuosia. :)

      Poista
  7. Sonja, voitko tulla sisustamaan meidän makkarin kanssa, pliiiis? :D Aivan ihanan näköistä teillä ja niin valoisaa<3 JA hei, mistä ihmeestä tuo peili on?? Aivan täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Totta kai! :D Sisustaminen on niin parasta! :) ♥ Peili on joskus aikoinaan ostettu Ikaalisista yhdestä pienemmästä rautakaupasta. Kiitos ihan mielettömästi! :)

      Poista
  8. Näyttää niin ihanalta! Tuolla viettäisi mieluusti aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuolla on kyllä niin ihana oleskella! :)

      Poista
  9. Oi ihanan näkönen makkari, ja aivan upea toi lattia! Omistan myös itse tuollaisen samanlaisen maton mikä näkyy kuvissa (Mikä on muuten kätevä kun sen voi kääntää jos haluaa vähän vaihtelua :D)

    VastaaPoista