24.7.2016

Casual Summer Outfit

Kesällä tekee mieli vaan ottaa rento ote kaikkeen ja pukeutuminen on yks niistä jutuista, joista en oo jaksanut sen kummemmin murehtia. Muutaman kerran mä yritin alennusmyynneistäkin metsästää kivoja kesävaatteita, mutta jokaisesta liikkeestä poistuin yhtä rikkaana kuin niihin astuessanikin. Töissäkin päälle tulee vetästyä työvaatteet, joten mitä sitä sen tarkemmin työmatkalle vaatteita miettimään. Iltaisinkin kotoa poistuessa mä oon päälle vetässyt jumppavaatteet, koska hei, eipähän tartte näyttää kovin hehkeeltä silloin, kun kaikki ajattelee, että oon menossa salille tai lenkille. Helppous, rentous ja mukavuus näin kesäsin ennen kaikkea siis! 

kimono asu kesä 1 blogi Yks niistä  kunnon asuista, joita oon päätynyt päälleni vetämään useampaankin kertaan viimeaikoina on ollut tämä yhdistelmä. Viimevuonna Hollisterista ostettu kimono, johon en kyllästy varmaan koskaan yhdistettynä valkoiseen ja superrentoon kangaskassiin on osottautunut ihan täydelliseks kesäcompoks.

kimono asukuva blogi 2 kimono: hollister | toppi: gina tricot | shortsit & kassi: h&m | kengät: nelly

Kangaskassin mä hankin alunperin vitosella h&m:stä kirjastokassiks, mutta onhan toi nyt superkätevä muutenkin. Toi on todella kevyt ja sinne mahtuu just ne tärkeet jutut, jota kesäsin voi kuvitella tarvitsevansa eli vesipullo, aurinkolasit ja hyvä kirja!

kesä kimono asu 5 kimono 3 Mun jokapäiväseks aamurutiiniks on muodostunut letin vääntäminen päähän. Etenkin kuumina kesäpäivinä on niin paljon mukavampaa, kun hiukset ei oo tiellä hiostamassa. Letit on muutenkin niin nättejä ja rentoja. Voi kun vaan oppis joskus tekemään vähän jotain erikoisempiakin kampauksia.

kimono asu blogi 4Mä suuntaan tänään taas illaks töihin - puolessa välissä kymmenen päivän putkea mennään. Mutta hei, todella ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

22.7.2016

Terveellinen kolmen raaka-aineen suklaakakku

Terveellinen ja suklaakakku samassa lauseessa. Onko se edes mahdollista? Kyllä vain! Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää Pikaruokaa -kirjan ohjeista ykskään ei oo tähän mennessä pettänyt mua ja kun päädyin kokeilemaan tätä kakkua, niin mulla oli ehkä pienet ennakkoluulot lopputuloksesta. Jotkut terveelliset versiot kun saattaa kuvissa näyttää hyviltä, mutta todellisuudessa olla maultaan kaikkea muuta. Tää kolmen raaka-aineen suklaakakku yllätti mut kuitenkin positiivisesti - lopputulos oli niin hyvä, että kakku katos jääkaapista alta aikayksikön. Itseasiassa lopputulos oli niin mieletön, että päätin jakaa tän täydellisen ohjeen teillekin.

terveellinen kolmen raaka-aineen suklaakakku blogi

Tarvitset:
4 kananmunaa
n. 14 tuoretta taatelia
1,5 dl raakakaakaojauhetta

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Poista taateleista kivet ja heitä kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun (17 cm) vuokaan ja paista noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti!

terveellinen suklaakakku blogi  
Mä taioin kakun päälle myös kuorrutteen ja koristelin se kookoshiutaleilla. Kuorrute syntyy helposti, kun kaapii jääkaapissa säilytetyn kookosmaitotölkin pohjalta paksun valkoisen massa ja sekoittaa siihen noin ruokalusikallisen raakakaakaojauhetta ja hunajaa lorauksen. 

terveellinen suklaakakku taateli raakakaakao suklaakakku terveellinen ohje blogi  
Tää on yks niistä ohjeista, joita kokeillessa mä vaan ihmettelin, miten joku terveellinen versio voi olla niin hyvää! Me Eetun kanssa kaavittiin jo pelkkää taikinaa kilpaa, sillä jo se pelkästänsä oli ihan taivaallista. Voin vaan kuvitella, miten hyvää tää olis jos taikinan sekaan heittäis vieläpä vaikka vadelmia tai tumman suklaan paloja tai jos oikein villiks ryhtyis niin vaikka molempia! Oikein vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Suosittelen teitä kaikkia kokeilemaan tätä herkkua ihan vaan esimerkiks näin perjantain kunniaks!

20.7.2016

Decor Dreams

Mikä sana päättyy ässään, eikä lopu koskaan? Ei, en tarkota avaruutta vaan sisustusta. Sisustus - se ikuisuusprojekti, johon mulla on kieltämättä pieni viha-rakkaus-suhde. Sisustaminen on ihanaa, mutta kun ne ihastukset tiettyjä asioita kohtaan on niin hetkellisiä, että koko ajan saa olla sisustamassa uudestaan ja lopulta huomaa, että kaapit on täynnä tyynynpäällisiä, jotka ei enää viikon päästä näyttänytkään niin kivalle. Tai no ei ihan, mutta silti - ymmärtänette pointin. Onneks mä oon viimeaikoina tehnyt sijoituksia juttuihin, jotka on todella ajattomia, mutta samalla tylsiä. Oon hankkinut ihan tavallisia valkosia verhoja, päätynyt olemaan sisustamatta väreillä ja lopputuloksena on ihan kiva koti.

sisustussuunnitelmia 1
Mun sisustustyyliini kuuluu vahvasti graafiset kuviot, hopea, marmori ja romanttiset yksityiskohdat. Tällä hetkellä meillä onkin hyvin väritöntä ja isona kysymysmerkkinä mulle on noussut se, että haluanko jotain tehosteväriä. Jos asuisin yksin, niin väri olis varastikin joku punertava sävy. Etenkin kaikki vaaleenpunaset kukkakuviot olis todella ihania, mutta lykkääppä nyt sohvan nurkkaan pinkki tyyny ja kukallinen viltti käsinojalle, niin  vaikka miehiä ei se sisustus tunnukaan niin kiinnostavan, niin ehkä siinä vaiheessa tuliskin jo jotain sanomista. Sinistä sävyä mä mietin pitkään, mutta njääh...

sisustussuunnitelmia 2

Tällä hetkellä oon kallistumassa sille kannalle, että meidän kodissa tullaan näkemään kuparia, hopeaa, paljon (helppohoitoisia) vihreitä kasveja niin ja paljon valkoista. Vai mitäs mieltä ootte - olisko se sininen sittenkin kelpo korostusväri meille?

sisustussuunnitelmia 3 sisustussuunnitelmia 4 sisustussuunnitelmia 5 sisustussuunnitelmia 6 Voi kun oliskin superrikas ja vois ostaa vaikka joka viikonpäille eri väriset tyynyliinat ja torkkupeitot. Toistaseks mä yritänkin sisustuksen suhteen panostaa kestäviin valintoihin ja olla sortumatta niihin liian erikoisiin juttuihin, joihin mä kuitenkin kyllästyisin viikon päästä.

sisustussuunitelmia 7

Enskuussa olis toivottavasti tarkotus päästä käymään Ikeassa pitkästä aikaa ja ette arvaakaan millanen suunnittelu mulla on aina ennen tollasia kunnon shoppailureissuja. Mä teen listoja jo monta viikkoo etukäteen ja nyt tarttis vielä päättää, haluanko meidän käytävälle tietokone-/meikkaupöytää, mitä kaikkee tilpehööriä tartten keittiöön ja tarttenko todella uusia keittiön tuoleja. Sisustaminen - välillä niin vaikeeta, mutta samalla niin rentouttavaa ja loppujen lopuks avainsanana on kodikkuus. Ei kodin tartte näyttää sisustuslehden kannesta repästyltä ja sukkia saa lojua lattialla. Yleensä rennolla fiiliksellä sisustettu onkin paras! 

Mites te muut - millasella sisustustyylillä te ootte saaneet parhaan lopputuloksen ja ootteko samanlaisia ikuisuussisustajia kuin minä? Mä painelen kohta töihin ja alotan mun kymmenen päivän työputken, joten täydellistä keskiviikkoa teille kaikille! ♥

15.7.2016

Life lately

Mulla oli alkuviikosta neljän päivän vapaat ja matkustin ekaa kertaa ikinä maanantaina Onnibussilla kotikotio. Maanantaina mä kävin mummun ja vaarin mansikkamaalla poimimas mansikoita talveks ja sit vielä päädyttiin vaarin kanssa mustikkametsäänki, koska pitäähän nyt jo talven varalle täydentää pakkaset, ettei sitten helmikuussa tartte kirota, kun kaikki herkut on loppu.

fff1  
Tiistaina tehtiinkin mun pikkuveljien kanssa pieni extempore-reissu Särkänniemeen, jossa en oo pariin vuoteen käynytkään. Pienenä järkytyksenä ehkä tuli, että Metkulaa ei enää oo. Höh. Uutena sinne oli tullut X, jota oli pakko tietenkin testata ja meidän tuurilla se päivän ainut kamala sadekuuro tuli just silloin kun oltiin päästy laitteeseen istumaan. Mut kesä kuivaa sen, minkä kasteleekin. Illalla kotiuduttiin tuolta vasta yömyöhään, koska totta kai meidän piti vielä matkan varrella pysähtyä ostamaan jalkapalloa, koska pikkuveljet... Pakko saada uus pallo aina, vaikka kotona on valehtelematta varmaan jo viistoista vanhaa. Mut koko tiistai oli ihan älyttömän hauska ja tollaset extemporereissut sisarusten kans on ihan mahtavia!

fff2 fff3
Enkä muuten kertaakaan oo kotikotona koko kesänä käynyt niin, että grilli ei olis ollut kuumana. Tällä kertaa kokkailtiin muurinpohjalettuja ja oi vitsit, kuinka hyviä ne olikaan pitkästä aikaa. Muurinpohjaletut on ehdottomasti yks niistä jutuista, joita pitää saada ainakin kerran kesässä! Jääköön kaikki pihvit sun muut grillaamatta mun puolesta kunhan vaan saa lettuja!

fff6 fff5 fff4 Nyt mä oon taas Seinäjoella ja oon viettänyt rentouttavaa aamua kuvaillen, nauttien aamupalasta sekä musiikista ja siivoillut. Seuraavaks aattelin suunnata töihin ja mun koko viikonloppu vierähtääkin töiden parissa. En viikon alussa mulla on taas pari vapaata ja sit mulla starttaakin sellanen mukava kymmenen päivän työputki, joten saas nähdä miten energia ja aika riittää kaikkeen. Mutta useinhan se on niin, että mitä enemmän kalenterissa on merkintöjä, sitä enemmän saa aikaseks, kun taas jos sivujen näyttäessä pelkkää tyhjää, tulee harvoin kiirehdittyä minkään kanssa.

fff8 fff9
Mutta mä lopetan nyt höpinäni ja suuntaan töihin. Todella ihanaa viikonloppua kaikille! Nauttikaa - olitte sitten töissä tai vapaalla! ♥ 

14.7.2016

Viimeaikojen luetut

Vaikka kuinka tekis mieli, niin pakko kai se on myöntää, että ei mun aikani riitä - nimittäin kirjablogin perustamiseen. Mua olis todellakin houkutellut ajatus sepustella mun lukemistani kirjoista rivi jos toinenkin ihan omassa blogissaan. Päädyin kuitenkin kompromissiin ja päätin, että hei, mähän voisin tänne päivitellä tasaisin väliajoin ajatuksia ja mielipiteitä mun lukemistani kirjoista. Aiemmin oon vaan jossain sekalaisissa postauksissa saattanut hehkuttaa jotain kirjoja, mutta nyt tuleekin ihan ensimmäinen oma postaus mun viimeaikoina lukemille kirjoille!

luetut 1 valkyriat paulo coelho Valkyriat - Paulo Coelho 

Valkyriat oli ensimmäinen kirja, jonka Coelhon tuotannosta päätin lukea, kun kirjaston hyllyssä ei kyseiseltä kirjailijalta juurikaan muuta ollut lainaushetkellä. Valkyriat kertoo Paulon matkasta vaimonsa kanssa autiomaahan. Matkalla he kohtaavat joukon moottoripyöräileviä naisia eli valkryrioita. Olin lukenut paljon positiivisia kommentteja Coelhon kirjoista ja mulla oli aika korkeet odotukset tätä kohtaan. Yleensähän siinä sitten käy niin, että kirja on täys pettymys, kun odottaa liikoja ja pitää myöntää, että mä en saanut tästä kirjasta juurikaan mitään irti. Alusta tykkäsin ja siinä oli muutamia todella hyviä ajatuksia, mutta sitten koko kirja vähän lässähti ja mulla oli todellakin vaikeuksia saada tää loppuun siitä huolimatta, että tässä kirjassa on vain parisensataa sivua. Mä en kuitenkaan vielä aio luovuttaa Coelhon suhteen, vaan seuraavaks lukulistalla kirjailijalta taitaakin olla Veronica päättää kuolla.

luetut 2 darlah
Darlah: 172 Tuntia Kuussa - Johan Harstad

Mitä voikaan odottaa kirjalta, jossa nuoria lähetetään kuuhun? Tuskin ainakaan sitä, että sen päätyy ahmaisemaan kertaistumalta. Darlah kertoo neljästä nuoresta, jotka voittavat arvonnassa matkan kuuhun, mutta kuussa alkaakin tapahtua kummia. Tää on yks niistä kirjoista, jota en malttanut millään laskea käsistäni ja jota luin niin syödessä, autossa istuessa kuin kävellessäkin. Juoni oli todella mukaansatempaava ja nopeasti etenevä - välillä ehkä vähän liikaakin, sillä ajoittain tapahtui liiankin isoja aikahyppyjä. Ensin oltiin opiskelemassa ensimmäistä päivää avaruusjuttuja ja sitten olikin yhtäkkiä kulunut monta viikkoa ja istuttiinkin jo raketissa. Darlahin loppu etenkin oli todella yllättävä, surullinen ja hyvin epätyypillinen. Kirja herätti mussa monia kysymyksiä, joihin en harmikseni saanut vastauksia koko lukukokemuksen aikana, mutta silti kirja oli ihan mahtava ja pelottavakin välillä.

luetut 3 jojo moyes ole niin kiltti, älä rakasta häntä
Ole niin kiltti, älä rakasta häntä - Jojo Moyes

Moyesin kirjoja ollaan hehkutettu todella paljon ja kun Cittarin pokkarialesta tän bongasin, niin en todellakaan miettinyt kovinkaan kauaa, että kiikuttaisko tän kotio luettavaks. Kirja sitoo yhteen 1960-luvulla eläneen Jenniferin ja vuoden 2003 Lontoossa asuvan Ellien elämät. Jennifer on menettänyt muistinsa ja yrittää palauttaa mieleensä tapahtumia siinä samalla miettien, ketä todella rakastaa ja mikä on oikein. Ellien puolestaan löytää Jenniferin kirjoittamia rakkauskirjeitä ja yrittää selvittää, mitä Jenniferille loppujen lopuksi kävikään. Kirjan juoni on kerrassaan ihana ja tykkäsin etenkin kirjan lopusta. Tosin 500 sivua rakkaushömppää oli ajoittan pikkasen liikaa ja muutaman kerran meinasinkin jo tylsistyä. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä on ihan lukemisen arvoinen kirja, mutta mitään uutta se ei oikeastaan tarjoa. 

luetut 4 across the universe matka alkaa beth revis
Across the universe: Matka alkaa - Beth Revis

Across the universe oli mun lukulistalla ollut jo ikuisuuden ja nyt kun vihdoin ja viimein sen lainasin kirjastosta ja lukaisin sen läpi, niin oli pakko heti varata kirjastosta seuraava osa luettavaks, mikä taitaakin kertoa siitä, miten paljon tästä tykkäsin! Varjelus -alus matkaa kohti uutta planeetta kyydissään jäädytettyjä tärkeitä henkilöitä ja aluksella aina asuneita ihmisiä, joista yksi on Seuraaja. Jäädytetty maasta kotoisin oleva Amy herää aluksella 50 vuotta liian aikaisin ja kaikki on hänelle täysin vierasta. Myös Amy on täysin vieras kaikille, mikä aiheuttaa konflikteja. Kirja on samalla murhamysteeri kuin rakkaustarinakin. Tarina sai mut koukuttumaan heti ensimmäisillä sivuilla - Amyn kuvaus jäädyttämisestä oli aika karmaiseva! Toinen osa ootteleekin mua jo sängyn vierellä ja ootan todella innoissani, että pääsen käsiks siihen!

Mitäs mieltä ootte tästä ideasta, että päivittelisin tasaisin väliajoin mun lukemisia tänne blogin puolelle?

9.7.2016

IN / OUT part. 8

Viimesimmästä IN/OUT -postauksesta taitaa olla vierähtänyt jo yli pari kuukautta, joten eiköhän olis aika taas päivitetylle versiolle. Näitä on muutenkin kiva ajoittain tehdä, sillä nää helpottaa esimerkiks shoppailua, kun näiden avulla pystyy kartottamaan, mistä erityisesti tykkää tällä hetkellä ja mistä ei.
  INtekstiIN 1 Off shoulder  
Off-shoulder -paidat

Ensimmäisenä mun in-listalla on off-shoulder -paidat, sillä ensinnäkin paljaat olkapäät kesäsin näyttää hyvälle kuitenkaan paljastamatta liikaa pintaa. Mun vaatekaappiin ei vielä yhtäkään kyseistä paitaa oo vielä eksynyt, mut ehkäpä mä alennusmyynneistä onnistuisin oman täydellisen yksilöni nappaamaan.
   IN 2 Crop + korkee vyötärö

Crop top yhdistettynä korkeaan vyötäröön

Montakohan kertaa mä oon kyseistä yhdistelmää hehkuttanut? Varmaan liian monta, mutta silti, kuinka hyvältä voikaan näyttää, kun yhdistää crop topin korkeavyötäröiseen alaosaan niin, että pieni kaistale ihoa paljastuu. 

IN 3 Maximekot

Maximekot

Tän kesän suuri rakkaus mulla on ollut mekot, sillä ne on niin helppoja vetästä päälle ilman sen kummempia yhdistelmiä miettimättä. Vielä suurempana ihastuksen kohteena taitaa olla maksimekot. Kuinka mekon helmaa pidentämällä voikaan vaatteesta saada miljoona kertaa kauniimman? Tykkään! Niin ja liehuvista pitkistä helmoista mulla tulee heti mieleen kesäillat ja sellanen tietty kesän oma tunnelma.
  IN 4 Pleated, laskokset

Laskokset

Laskoksia on viimeaikoina näkynyt tavallista enemmän ja pakko myöntää, että myös ne miellyttää mun silmiä todella paljon tällä hetkellä. Jostain muuten tavallisesta tulee heti niin paljon mielenkiintosempi ja nätimpi laskoksien avulla. Etenkin laskokset jossain hempeissä puuterin sävyissä on niin nättejä!

outTEKSRTIOUT 1 farkkuhame 
Farkkuhameet 

Farkkuhameista mulla tulee mieleen lapsuus, sillä taisin omistaa niitä ihan liian monta. Nää on viimeaikoina ilmestyneet taas katukuvaan ja sanottakoon, että mä tuskin tuun farkkuhametta enää päälleni vetämään tai edes ostamaan. Ei vaan miellytä mun silmää, eikä tunnu sopivan mun tyyliin - ei sitte yhtään.

OUT 2 konjakin ruskea 
Konjakin ruskea

Siitä ei taida olla pariakaan vuotta, kun konjakin ruskee oli ihan mun ykköslemppari. Tällä hetkellä tilanne on se, että mä mun konjakin ruskeen nahkatakin ja laukun oon myynyt pois ja tuskin uusia tuun ostamaan tilalle, sillä se ei yksinkertasesti enää miellytä mua. 
   OUT 3 löysät housut

Löysät housut

Löysät housut on yks niistä tän hetken muodikkaista jutuista, joita tuskin tuun päälleni vetämään kertaakaan. Oishan noita ihan mielenkiintosta käydä edes kokeilemassa sovituskopissa ja naureskelemassa sille, miltä ne mun päällä näyttäis, mutta ei kiitos. Nää näyttää ihan kivalta joidenkin päällä, mutta jotenkin mä en vaan tykkää.

OUT 4 miniprinttihameet 
Minitrikoohameet

Yks juttu, jota mä ennen myös käytin paljon, mutta enää en vetäis mistään hinnasta päälleni, on minitrikoohameet. Taisin niitä joskus omistaa vinot pinot, kun niitä myytiinkin jollain viiden euron kappalehinnalla. Nykyään ei tulis mieleenkään enää vetää noi lyhyitä ja supertiukkoja hameita päälle. 

Ootteko samaa mieltä näistä jutuista mun kanssa vai onko esimerkiks joku mun IN-jutuista teidän OUT-listalla tai toisinpäin?

Mutta hei, todella ihanaa viikonloppua teille kaikille! Muistakaa rentoutua ja nauttia pienistäkin jutuista! Mä vietän koko viikonlopun töissä, mutta onneks maanantaina koittaa muutaman päivän vapaat.

kuvat täältä

6.7.2016

My Summer Essentials

Mitä onkaan ne välttämättömät jutut, joita ilman ei kesällä pärjäis? Vaikka sää pihalla ei tällä hetkellä ookaan ihan kesäsimmästä päästä, niin ajattelin silti tulla höpöttelemään mun kesän olennaisista jutuista.

summer essentials 1 tuoreet marjat

Tuoreet marjat marjat on mun ehdottomia lemppareita kesäisin ja ilman niitä kesä ei tuntuis kesältä. Sen jälkeen, kun on koko talven vetänyt naamaan pakastettua mustikoita, mansikoita ja vadelmia, tuoreet marjat maistuu suorastaan taivaalliselta.

summer essentials 3 meikin kiinnityssuihke 
Meikin kiinnityssuihke on yks niistä jutuista, jotka pelastaa ne kaikista kuumimmatkin ja hikisimmät päivät. Kesäisin tulee kuljettua paljon ilman meikkiäkin, mutta silloin kun tulee tarve vetästä pakkelia naamaan kesähelteellä, niin meikin kiinnityssuihke on ihan ehdoton. Ainakin Avonin suihke toimii mulla ihan täydellisesti, eikä naama rupee kiiltelemään päivän aikana hiestä, eikä meikit sula pois tän ansiosta.

summer essentials 6 vaaleat kynsilakat

Talvisin mä käytän todella paljon tummia kynsilakkoja, mutta kesän tulle mä kaivan esiin kaikki hempeen vaaleet kynsilakkasävyt. Mä käväsin eilen Keskisellä ja sieltä mukaan tarttu Essien vaaleen pinkki kynsilakka sävyssä ballet slippers, johon oon ihan totaalisen rakastunut.

summer essentials 7 kosteutus ja kuorinta  
Kosteutus ja ihon kuorinta on yks tärkeimmistä jutuista ainakin mulle kesäsin. On niin kamalaa huomata esimerkiks rannalla, kuinka sääret näyttää kuivalle ja iho suorastaan elottomalle. Mulla tänä kesänä hyvänä kompona on toiminut granaattiomenalle tuoksuva Freemanin kuorinta ja kookosöljy. Jo pienellä määrällä kookosöljyä saa sääristä silkkisen pehmeet ja siitä saa myös taiottua täydellisen kuorinnan sekottamalla sekaan kahvinporoja tai sokeria.

summer essentials 4 nopeasti jalkaan vedettävät kengät ballerinat 
Nopeasti jalkaan vedettävät kengät on ihan ehdottomat nyt kun pihalla tulee juoksenneltua vähän väliä. Nellyn ballerinat onkin ollut viimeaikoina siis kovassa käytössä, eikä mulle tulis mieleenkään ostaa mitään niru-naru-kenkiä, joita saa kiskoo jalkaan ikuisuuden.

summer essentials 2 pino kirjoja 
Just eilen Eetu totes mulle, että onko mun pakko mennä taas kirjastoon ja no myönnettäköön, että onhan tota luettavaa vähän kertynyt. Ihan ehdotonta mulle kesällä onkin se, että mulla on vinot pinot luettavaa. Kirjastosta kun saa ilmaseks lainattua vaikka millä mitalla kirjoja, joten miks mä en sitä hyödyntäis. Niin ja totta kai jokaselle mielentilalle pitää olla oma kirjansa - välillä vähän tyttöhömppää, sit taas Potteria, iltasin ennen nukkumaan menoo jotain jännäriä ja kokkausinspiraation tullessa pitää olla reseptikirjoja tottakai! Tällä hetkellä meneillään onkin viides Potteri ja Beth Revisin Across the Universe, joka on ainakin tähän mennessä ollut tooodella hyvä!

summer essentials 8 letit ja rakennesuihkeet  
Letit kuuluu ainakin vahvasti mun kesään kuin myös rakenne- ja suolasuihkeet, sillä ilman niitä mun leteille sais heittää hyvästi alta aikayksikön, sillä tässä kuontalossa ei mikään pysy ilman kunnon pitoa antavaa suihketta. Herbinan letitys- ja rakennesuihke sekä Wellan Ocean Spritz -suolasuihke on ainakin mulla hoitanut hommansa erittäin loistavasti.

summer essentials 5 kevyt meikkivoide

Lumenen CC-voidetta oonkin tainnut täällä jo aiemmin hehkuttaa, mutta se nyt yksinkertasesti tekee ihosta todella kauniin näkösen ja on muutenkin ominaisuuksiltaa aikas oivallinen, sillä se kestää hyvin, sulautuu täydellisesti ihon sävyyn ja peittää ne pienet virheet. Mutta mikä tärkeintä, tää on ihanan kevyt! Kesähelteillä ei tee mieli lykätä naamaansa mitään kovin paksua, mutta tää on just sopivaa! Kevyt meikkivoide onkin kesäsin ihan ehdoton.

Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta ja millaset jutut teille on olennaisia näin kesällä?

4.7.2016

2 x Täydellinen kasvisruoka

Sitä on niin helppoa heittää pannulle kanaa tai jauhelihaa ja tehdä niitä samoja ruokia, mitä on tottunut pienestä pitäen syömään. Jauhelihakastiketta ja perunamuusia tai kanaa ja riisiä. Vaikka mun arkiruoat ei ihan niitä perinteisimpiä aina välttämättä ookaan ja punasta lihaa käytän todella vähän, kun en siitä juurikaan tykkään, niin silti kasvisruokien olemassaolo unohtuu multa turhan usein. Enkä mä ymmärrä miksi, sillä usein ne on ihan älyttömän hyviä. Viimeviikolla päädyin parikin kertaa kokkaamaan kasviruokaa ja siinä vaiheessa, kun miespuolinenkin henkilö, joka useimmiten heilauttaa kintaalla kasviksille, kehuu sun ruokia niin ei voi muuta kuin todeta, että näitä pitäis tehdä useemminkin. Halusinkin tulla jakamaan myös teille nää pari ihastusta aiheuttanutta reseptiä ja kannustaa muitakin edes kokeilemaan kasviruokia silloin tällöin. 

maistuva kasvisruoka bataatti blogi kiitos hyvää pikaruokaa kirja blogi Tilailinpas muuten CDON:lta Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää Pikaruokaa -kirjan, jota oon katsellut siitä lähtien, kun se ilmestyi. Aina se on ollut liian kallis ja kirjastossakin oon ollut suunnilleen miljoonannella jonotussijalla ikuisuuden. Nyt kun sen sai vähän päälle kympillä klikkailin sen pikimmiten ostoskoriin ja tää oli kyllä niin täydellinen ostos. Usein tän tyyppisissä kirjoissa käytetään ihan liikaa sellasia ainesosia, joita ei mun kaapeista löydy, mutta tän kirjan ohjeet oli niin yksinkertasia, että löysin tästä montakin ohjetta, joita aion lähiaikoina testailla. Täydellinen inspiraation lähde herkullisiin, terveellisiin ja ennen kaikkea helppoihin kasvisruokiin!

pika bataattinuudeli curry ohje blogi
Ensimmäisenä mä haluan jakaa teille Mikkosen kirjasta löytyneen bataattinuudelien kera tarjoiltavan pikacurryn ohjeen, jonka muokkailin ittelleni sopivaks. Tätä kannattaa testailla ehdottomasti, jos on yhtä suuri bataatti- ja kookosfani kuin minä.

Pikacurry bataattinuudelien kera (kahdelle)
2 porkkanaa
1 paprika
sipuli
1 purkki ananasta
1 tl tuoretta inkivääriä
1 rkl oliiviöljyä
1 tölkki kookosmaitoa
1 tl currya
1 tl suolaa
½ tl cayannepippuria
cashewpähkinöitä (tai seesaminsiemeniä tai auringonkukansiemeniä)
1 keskikokoinen bataatti

Kuori porkkanat ja pilko ne todella ohuiksi tikuiksi. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja raasta inkivääri. Laita pannulle oliviiöljy ja heitä paprika, inkivääri, sipuli, ananas ja porkkana paistumaan noin viideksi minuutiksi. Kuori tällä välin bataatti ja tee siitä nuudeleita esimerkiksi kuorimaveitsellä. Lisää bataattinuudelit pannulle ja lisää sekaan kookosmaito, mausteet ja pähkinät tai siemenet. Kiehauta nopeasti ja laske hellan lämpötila matalalle. Anna kypsyä hitaasti noin 10 minuuttia. Tarkista sitten maku ja nauti!

kikhernepihvit ja bataattimuusi blogi 
Mun pidempiaikainen lempparikasvisruoka on ollut kikhernepihvit, joita ollaan tehty aina, kun ne tavanomaiset liharuoat on  ruvennut tökkimään. Kikherneet on vieläpä halvempia kuin joku lihapaketti tai kala. Niin ja noi pihvit yhdistettynä bataattimuusiin. Ihan täydellista! Niin ja siihen kylkeen vielä lämpimiä kasviksia, niin ei vois parempaa ollakaan.

Kikhernepihvit (kahdelle)
1 tlk kikherneitä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl psylliumia tai korppujauhoja
1 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
½ tl cayannepippuria
2 rkl sitruunan mehua

Valuta ja huuhtele kikherneet. Pilko sipulit ja kuullota niitä hetki pannulla. Mittaa kulhoon kaikki ainekset ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Maista ja mausta vielä halutessasi lisää. Jos taikina vaikuttaa liian löysältä, lisää psylliymia tai korppujauhoja. Muotoile käsin taikinasta pihvejä ja paista niitä kuumalla pannulla oliiviöljyssä molemmilta puolilta niin, että niistä tulee kauniin kullanruskeita. Valmista kylkeen bataattimuusi tai muita haluamiasi lisukkeita ja nauti!
 kikhernepihvit ja bataattimuusi blogi ohje


Ja heii, mä haluaisin tietää millasia kasviruokia te tykkäätte valmistaa ja aiotteko testailla jompaa kumpaa näistä ohjeista?