19.9.2016

London Diary Part 1

DAY 1# Herätys yöllä kello puol kolme. Autolla Helsinki-Vantaan lentokentälle ja siitä lentokoneella Lontooseen. Se kutkuttava tunne mahanpohjassa, kun lentokone ampaisee ilmaan - niin parasta. Seuraavaks päässä vaan pyöri, että oonko mä todellakin Lontoossa. Oi kyllä. Kyllä mä olin. Ensimmäinen missio oli selvitytä Gatwickin lentokentältä hotellille heittämään kimpsut ja kampsut ja kas kummaa, kyllä me jotenkin Amandan kanssa onnistuttiin. Ensimmäisen päivän suunnitelmiin kuului British Museum sekä Potterkauppa. Ihmettelemistä oli myös väärinpäin kulkevassa liikenteessä. Pää tais kääntyillä tiheempään tahtiin kuin pöllöllä, kun ei osannut ajatella, mistä päin ne autot tulee. 

Lontoo päivä 1 1 british museum Lontoo päivä 1 3 kukkia Lontoo päivä 1 2 hyde park Lontoo päivä 1 4 muumio british museum Usein sitä sanotaan, että museot on tylsiä, mutta pyh ja pah. Miten jännää olikaan vaellella pitkin museota ja ihmetellä kääreitä, joiden sisällä on todellakin joku kauan sitten elänyt ihminen, sekä katsella samuraiden miekkoja. Niin ja kaikenlisäks museon arkkitehtuuri. Ah. Niin kaunista.

Lontoo päivä 1 5 punasia busseja musta taksi Lontoo päivä 1 6 Harry Potter 9 34 kauppaPotterkauppa tais olla ainut kauppa, jonne pääsyä olin odottanut viikon jos toisenkin. Ei niillä vaatekaupoilla niin väliä, kunhan vaan pääsin ihmettelemään joka maun rakeita ja haaveilemaan Dobby-paidasta. Loputtomiin taikasauvoja, Potter-mukeja, eri tupien vaatteita ja ties mitä. Todellinen taivas. Niin ja Kings Cross - yks niistä Potterheadin must see kohteista, vaikka sinne varsinaiselle leffan kuvauspaikalle ei päässytkään.

Lontoo päivä 1 7 joutsen hyde park Lontoo päivä 1 8 british museumissa Lontoo päivä 1 Lontoo päivä 1 10 lintu auringonlasku Meidän hotelli sijaitsi lähellä Hyde Parkia ja sinne oli pakko päästä vielä illan päätteeks ja oi vitsit sitä lintujen määrää. En oo varmaan koskaan nähnyt yhtäkään joutsenta tai edes hanhea niin läheltä. Mä oon potenut pientä lintuvihaa siitä lähtien, kun eräs lokki päätti tehdä jätöksensä mun päälle, mutta myönnettäköön, että ei noi nyt niin kamalia olleet.
 Lontoo päivä 1 11 auringonlasku

DAY 2# Shoppailua, London Dungeon sekä nähtävyyksiä. Sounds like a good plan. Heti aamusta suunnattiin Primarkiin, jotta vältyttäis pahimmilta ruuhkilta ja sen jälkeen tutkailtiin muita Oxford Streetin antimia. Miten yhden kadun varrelle mahtuukaan niin paljon kauppoja ihmisistä puhumattakaan. Tuskin päästiin edes kadun puoleen väliin, kun nälkä jo yllätti ja piti lähteä metsästämään London Dungeonia. 

Lontoo päivä 2 1 london eye Lontoo päivä 2 2 pinkki Lontoo päivä 2 3 primark Lontoo päivä 2 4 rakennus Lontoo päivä 2 5 puisto Lontoo päivä 2 6 London Dungeon London Dungeon. Näyteltyjä historia tapahtumia, pelon tuottamia kylmän väreitä, kauhumatka pikkuveneellä, välkkyviä valoja, vähän liiankin todelta näyttävää suolien kaivamista nukkeruumiin sisältä, lopussa koittanut huvipuistolaite"hirttäytyminen" ja drinkit vanhan ajan tavernassa. Siitä huolimatta, että muutama juttu meni multa ohi näyttelijöiden liian nopean puheen tai murteen takia, niin koko kierros oli todella mieleenpainuva ja mahtava, ellei lasketa muutavaa liian kovaan ääneen kirkuvaa ja hekottavaa pikkulasta.

Lontoo päivä 2 7 Lontoo päivä 2 8 Lontoo päivä 2 9 Lontoo päivä 2 10
Koko illan kruunas nähtävyyksien kirteleminen. Se kun on tottunut näkemään joitain juttuja vain kuvista tai internetistä ja sitten koittaa se hetki, kun Big Ben painautuu sun verkkokalvoihin ja London Eye onkin odotettua suurempia on jotain niin mieletöntä. Ei sitä kuitenkaan joka päivä näe Westminster Abbeytä tai juurikin sitä Big Beniä. Niin ja koska Lontoossahan kuuluu juoda olutta, niin illalla päädyttiin vielä hotellin läheisyydessä sijaitsevaan pikkupubiin maistamaan yksiä ja eräs brittimies tuli kummastelemaan, mitä ihmettä kaks suomalaista tyttöä tekee Lontoossa. No, se on Lontoo, joten miks ei. Kumma miten paikallisille se Lontoo ei näköjään ookkaan niin siisti paikka. Mutta mulle Lontoo on yks niistä kaupungeista, jonne on pakko vielä päästä joskus tulevaisuudessa. 

Pointsit niille, jotka jakso selata tänne asti. Niin ja lisää on tulossa. Mä saavuin Lontoosta reilu tuhat kuvaa rikkaampana ja täydellisiä kokemuksia täynnä, joten postauksia aiheesta on todellakin tulossa lisää!

8 kommenttia:

  1. Moikka! Ensinnäkin, löysin blogisi tuossa viikonloppuna ja tän blogin pariin tuli uppouduttua tuntikaupalla. Mikäs siinä, kun ei ollut mitään opiskeltavaakaan pitkästä aikaa :) Monia kosmetiikka-ja reseptivinkkejä tuli poimittua ylös, inspiraatiotakin tuli joistain asukuvista, kiitos! Ehdottomasti jään seurailemaan :)

    Itse kävin Lontoossa kesällä 2013, se oli ensimmäinen kaupunkilomani ja oli kyllä ikimuistoista. Pakko päästä tosiaan vielä uudestaan! Toi London Dungeon oli tosiaan aika veikeiä mesta. Innostuinkin tässä selailemaan omia reissukuvia, nämä sunkin ottamat on ihania.

    Hyvää syksyn jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii vitsit miten kiva kuulla, että oot tykännyt mun blogista ja löytänyt siitä jopa jotain inspiraatiota! :) Kiitoksi mielettömästi! :)

      Ja heii, vähän kiva kuulla sunkin kokemuksia. Lontoo on kyllä sellanen paikka, että siellä riittää nähtävää, vaikka siellä kävis miljoona kertaa. Dungeon oli kyl tosi jännä! :) Sulle myös ihanaa syksyn jatkoa! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia!! :) Itse olen kerran pyörähtänyt Lontoossa päivän verran, ja pakko sinne on kyllä päästävä uusiksi paremman ajan kera! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivä siellä ei kyllä riitä mihkään ja näkemistä jää vaikka kuinka, joten ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan. Lontoo on kyllä niin ihana paikka! :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, tätä oli kiva lukea! Lontooseen (ja primarkiin!!) olis kyl tosi kiva päästä! :)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Primark oli kyl aikas taivas hintojensa kans. :)

      Poista
  4. hihii kiva lukea sun lontoon postauksia, tuli kanssa käytyä siellä pari viikkoa sitten :) hirveesti en kerennyt vielä näkeen, mutta täytyy laittaa sun vinkit korvan taakse seuraavaa kertaa varten! ja fiksu idea mennä oxford streetin primarkkiin aikaisin nimimerkillä en edes ajatellut ostavani mitään kun näin jonot kun sielä ite kävin keskipäivällä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiva kuulla, että tykkäät! :) Sun blogistas oon myös sun au pair-reissua seuraillut. :) Niin ja Primarkista ei kyl kannata kuvitellakaan pääsevänsä nopeesti jos sinne menee klo kymmenen jälkeen. :D Mun piti viimesenä iltana tehdä pikaostoksia siellä just ennen sulkemista, mutta silti siellä riitti porukkaa. :D

      Poista