5.9.2016

Shoppings lately

Mä oon shoppaillut viimeaikoina todella vähän ja syy siihen on arvaatteko mikä... Siitä lähtien kun mä keksin Harry Potter -studioiden olemassaolon, oon haaveillut pääsystä Lontooseen. Ja kun mä jostain haaveilen, niin mähän myös lähden mun haaveeni toteuttamaan! Noin viikon kuluttua me tullaan mun kaverin kans kävelemään pitkin Lontoon katuja ja totta kai meidän reissu sisältää myös käynnin tuolla Warner Brosin studiolla. Ette arvaakaan, miten innoissani mä oon! Tuskin pysyn mun housuissani, kun hypin koko ajan tasajalkaa ja suunnittelen intopiukeena jatkuvasti kaikkee. Mutta Lontoosta lisää sitten myöhemmin.

Oonkin Lontoon reissun motivoimana elänyt melko säästeliäästi ja säästänyt rahoja matkashoppailuja varten. Muutama ostos on kuitenkin viimekuukausien aika eksynyt kotiokin asti ja mä ajattelin esitellä ne teille nyt. Jotenkin kummasti mä oon onnistunut siinä, että en oo ostanut mitään epämäärästä turhaa, vaan kaikki nää on ollut tosi kovassa käytössä. Ehkä se on aikuistumisen merkki, kun oppii olemaan ostamatta sitä ihan kivan näköstä hörhelötoppia ja päällä seisovaa ylisöpöä kissapatsasta...

nike juomapullo blogi puma urheilurintsikat 
Puman urheilurintsikat ja Niken juomapullo lähti tilaukseen Sportamorelta, kun kyllästyin siihen, että aina treenatessa hörpin vettä Potter-mukista ja yleensä ennen treeniä jouduin kaivamaan urheilurintsikoita pyykkikopasta. Juomapullo on ainakin ihan syötävän sulosen värinen, eikä viimeviikkojen aikana oo tainnut olla päivääkään, ettenkö ois siitä vettä hörppinyt. On se tainnut muutaman kerran eksyä mun kanssa saunaankin Coca-colaa sisässään. Puman urheilurintsikat on muuten todella kivat kaikessa yksinkertaisuudessaan.

täydellinen raita t-paita Täydellisen raidallisen t-paidan metsästys on tullut päätökseen ja tää kyseinen yksilö löytyi h&m:stä. Kriteereinä mulla oli etenkin noi raidat myös tossa kaula-aukon ympärillä ja materiaalin piti olla 100% puuvillaa. Olin jo tosi epätoivoinen mun metsästyksen suhteen kunnes tää tuli vastaan. Niin yksinkertainen ja samalla niin täydellinen. Tätä paitaa oon käyttänyt vähän liiankin paljon viimeaikoina ja pakko myöntää, että kyllä ne klassikot toimii aina.

lasten t-paidat h&m blogi H&m:ltä mukaan lähti myös yllätysyllätys taas raitapaita ja viininpunanen t-paita. Niin ja toi raitapaihan on ihan erilainen kuin ylläoleva. Hah. Viininpunanen paita puolestaan on mun ostoslistalla tainnut keikkua jo pienen ikuisuuden. Nää oli itseasiassa hm:n lasten puolelta ja nää myytiin sellasena tuplasettinä. Hintaakin tais olla noin kaheksan euroo eli jakakaapas se kahdella. Eipäs jäänyt yhdelle kunnon puuvillaiselle teepparille kovin pahaa hintaa, eihän.

lumene blogi Mä en ees muista milloin olisin viimeks käytänyt kunnon kasvojen puhdistusainetta. Lumenen Clear It Up! -sarjan putsari sattu just sopivasti olemaan tarjouksessa ja halusin pitkästä aikaa panostaa kunnolla mun kasvojen puhdistamiseen. Ei se vesi plus misellivesiyhdistelmä kuitenkaan taida olla paras tapa kasvojen puhdistamiseen ja tän oston jälkeen oon todellakin huomannut ihon kunnon menneen parempaan päin. Niin ja tää muuten tuoksuu hyvälle!

gina tricot neule blogi Gina Tricot:sta mun mukaan lähti tavallinen harmaa neule. Siinä missä ennen ostin neuleen ainoostaa sillä perusteella miltä se näytti, niin nyt oon vihdoinkin oppinut katsomaan sen lisäks sitä materiaalilappua jo ennen sovitusta. Neuleen malli on melko tiukka, joten otin tarkoituksella normaalia isomman koon ja ei vitsit tää on niin täydellinen. Istuu kauniisti päällä ja tuntuu mukavalle ihoa vasten. Enkä muuten oo tainnut aiemmin edes omistaa harmaata neuletta, joten tää tulee todellakin tarpeeseen.

gina tricot trikoot blogi
Ja viimeisenä mun ihan ykköslemppariostos viimeajoilta. Gina Tricotin treenivaatteet on aina olleet hyviä ja nää trikoot syöksähti mun lempparien kärkeen välittömästi. En oo tainnut näiden oston jälkeen muita jumppahousuja oikeastaan käyttääkään ja onpahan nää eksynyt mun päälle useampana arkipäivänäkin. Mikä oiskaan parempaa kuin kivalta näyttävät mukavat treenipöksyt, jotka tekee mieli vetää päälle aina?

Mitäs tykkäsitte mun ostoksista? Ja hei, olisko teillä jotain vinkkejä mun Lontoon reissua varten?

12 kommenttia:

  1. Uaah nyt kyllä kateus iskee! Täälläkin yksi joka on jo vuosia haaveillut pääsystä lontooseen ja potterstudiolle! :D Mutta hei, pidä hauska reissu ♥

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut heii, ehkä säkin vielä joskus pääset tonne! :) Ei muuta kuin säästämään ja haaveilemaan. :) Kiitos! ♥ :)

      Poista
  2. Voi vitsi, pääsisimpä itekin pian Lontooseen, siellä en oo käynyt kuin lentokentällä välilaskujen takia, hah! Ja muuten tosi kivoja ostoksia, raidapaidat toimii aina! ;-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on kyllä niin unelmakohde, vaikka siellä hieman kallista onkin. Kiitos! Raitapaidat on kyllä niin parhautta! :D

      Poista
  3. Mun pitäisi hommata ihan perus t-paitoja just vähän kaikissa neutraaleissa sävyissä, mutta se on oikeesti aika hankalaa löytää sellasta ihan basic mallia! :o Toi H&M:n paita on todella kiva!♥ Kivoja ostoksia oot tehnyt! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano - peruspaidat, jotka oikeesti laskeutuu kauniisti on kyl niin vaikee löytyää. Mut välillä sattuu löytämään aarteita ihan h&m:stäkin. Kiitos! :)

      Poista
  4. Kävin itse 2015 kesänä Lontoossa sekä muissa Englannin kaupungeissa. Lontoossa suosittelisin ottamaan Hop on Hop off- bussi kiertoajelun, käymistä Oxford Streetillä sekä Kings Crossin asemalla sekä siellä olevassa Potter liikkeessä. Lontoo nousi suosikki paikakseni ikinä. Uskon että tulet tykkään siitä! Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun kokemuksia! Meidän hotelli on itseasiassa Paddingtonissa melko lähellä Oxford Streetiä, joten siellä tullaan ehdottomasti poikkeemaan. Ja Kins Crossin asema ja se Potter-kauppa on ekan päivän to do-listalla. Ootan niin innolla, että pääsen käymään noissa ja myös mä oon niin varma, että tuun ihastumaan kaikkeen tuolla niin täysillä! Kiitos! :)

      Poista
  5. Heippa, pääsit blogiesittelyyn :)

    http://saijis.indiedays.com/2016/09/07/six-favorite-blogs/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii! Kiva kuulla! Kiitos ihan mielettömästi! :)

      Poista
  6. Hah kurkkaappa mun uusin postaus, että mitä oon ostanut just vähän aika sitten :'D Blogista löytyy myös juttua huhti-toukokuulta Lontoosta, mutta jos tykkäät Pottereista niin käy siellä studioilla. Se paikka on upea! Lontoossa kannattaa myös kävellä paljon (+metro on tosi kallis) niin silloin pääset näkemään etenkin keskustan. Me oltiin Lontoossa 5 päivää ja aika loppui täysin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Ja nyt on kyl pakko mennä kurkkimaan sun blogiis! :) Me tullaan olemaan Lontoossa neljä yötä ja mua kyl vähä mietityttää, että mahtaako aika loppua kesken. Mut parempi yrittää nähdä muutama juttu kunnolla kuin monta kiireellä. Ja studiolle on liput varattuna ja sinne meno onkin oikeestaan syy mun Lontooseen matkustamiselle! Oon niin innoissani! :)

      Poista