30.12.2016

Year 2016 in a Nutshell #2

Musta tuntuu, että mun alkuvuosi ei ollut mitään loppuvuoteen verrattuna. Vuosi vain parani loppua kohden ja viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut ihan mielettömästi vaikka mitä ihania juttuja. Aina sitä ei edes tajua, miten hyvin asiat onkaan menneet ennen kuin ne listaa näin konkreettisesti ylös. Nyt luvassa vielä pieni katsaus mun elämään heinäkuusta tähän hetkeen.

VUOSIKOLLAASI HEINÄKUU Heinäkuussa mä söin kilokaupalla mansikoita, mustikoita ja valdelmia, luin mielettömän paljon kirjoja ja hamstrasinkin niitä kirjastosta varmaan metrin pituisen pinon, tein päähäni paljon lettejä, kokeilin ekaa kertaa bataattinuudeleita, rakastin off-shoulder -paitoja, mutta en onnistunut löytämään sitä omaa täydellistä yksilöä, opin käyttämään maxihameita, tein töitä, vein mun pikkuveljet huvittelemaan särkänniemeen, jossa vierähtikin koko päivä, matkustin ekaa kertaa ikinä onnibussilla, nautin muurinpohjaletuista, kokeilin leipoa terveellistä suklaakakkua ja tutustuin tuoretaateleiden ihmeelliseen makuun.

VUOSI KOLLAASI ELOKUU Elokuussa menetin Eetun kanssa power park -neitsyyteni ja pelkäsin uusiin laitteisiin hyppäämistä samalla into piukeena, nautin kesän säästä, heräsin älyttömän aikaisin aamuisin, uin, nautin maailman vehreydestä, kalastin, ihailin auringonlaskuja, bongasin salamoita traktorin hytistä käsin, hain itselleni Ikeasta meikkipöydän, meidän kissa sai toinen toistaan sulosempia poikasia, joista yksi jäikin meille asustelemaan (Nougat ♥), pohdin blogissa omillaan asumista ja tein terveellistä omenapiirakkaa.

VUOSI KOLLAASI SYYSKUU Syyskuussa intoilin tulevaa syksyä, ripustin ekoja jouluvaloja, kaivoin esiin viininpunaisia vaatteita, makasin torkkupeittojen alla, käytin superlämpimiä tossuja, kuuntelin sadetta, varattiin Amandan kanssa matka Lontooseen, listasin pakkausvinkkejä, hortoilin pitkin kaunista Hyde Parkia, kävin laiturilla 9 & 3/4, toteutin mun suurimman unelmani ja astelin sisään Harry Potter studioon ja olin onnellinen kaikkien niiden Potter-juttujen näkemisestä, olin shoppailutaivaassa, näin Big Benin, nautin Lontoon hellelämpötiloista ja koko paikasta ylipäänsä.

VUOSI KOLLAASI LOKAKUU Lokakuussa tein paljon koulujuttuja, jaoin chiansiemenpitsan ohjeen, ihastuin polvista revittyihin pöksyihin, pukeuduin michelin ukoksi ja otin kuvia tähdistä, touhusin meidän rakkaiden kisuvauvojen kanssa, vietin yhden mun elämän ikimuistoisimmista päivistä, kun kihlauduttiin Eetun kanssa, luin konmari ja Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjat, vietin äitin kanssa laatuaikaa kaksistaan Ikeassa ja Ideaparkissa shoppaillen.

VUOSI KOLLAASI MARRASKUU Marraskuussa täytin 21 vuotta, mitä en oikein vieläkään oo sisäistänyt, tein ekaa kertaa tänävuonna piparkakkutaikinaa, intoilin ensilumesta ja joulusta, pukeuduin talvivaatteisiin, aloitin työharjoittelun, löysin täydellisen nahkahihaisen talvitakin, poltin paljon kynttilöitä, tasapainoilin harjoittelupaikan, työpaikan, koulutehtävien ja oman elämän välillä ja otin kuvia järven rannalla.

VUOSI KOLLAASI JOULUKUU Joulukuussa tein paljon jouluisia juttuja, ostin kotiin valkoisen kuusen, leivoin piparitaikinaa viidennettä kertaa, tein talvisia juomia, rakensin piparkakkutaloja niin lahjaks kuin itsellekin, tein alelöytöjä, shoppailin joululahjoja, vein Eetun yllätysristeilylle Viking Gracelle, söin paljon hyvää ruokaa, juhlin vaarin synttäreitä, vietin aikaa lökövaatteissa, availin mun Lindtin joulukalenteria, tuijotin Tonttu Toljanteria jakson jos toisenkin, vietin mitä ihanimman joulun, olin Turussa Eetun kanssa pari yötä Amandan luona nauttien jouluisesta Turusta, shoppailusta, hyvästä ruoasta ja yhteisestä ajasta, pelasin paljon lautapelejä mun perheen kanssa ja toivoin lunta.

Täytynee tähän loppuun vielä sanoa, että oon niin kiitollinen kaikesta, mitä mun elämässä on tähän mennessä ollut. Vuosi lähenee loppuaan ja pian koittaa uusi alku, vaikka elämä ei mitenkään oleellisesti ookaan muuttumassa. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana vuosi - nautitaan vuodesta 2016 vielä muutama hetki ja otetaan sitten vuosi 2017 ilolla vastaan! ♥ Toivottavasti se sisältää yhtä monta ihanaa juttua kuin tämäkin.

5 kommenttia:

  1. Pakko on kyllä nyt sanoa, että tänä vuonna blogisi on ollut mulle kaikista lukemistani blogeista se ykkönen. Rakastan sun tapaa blogata ja se inspiroi niin paljon. Sulla on ollut kyllä todella kivan oloinen vuosi, kihlat ja tuo Lontoon matka! Hyvää uutta vuotta 2017 :)

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielettömästi! Ihana kuulla, että joku oikeesti ajattelee mun blogista noin. Nää tälläset kommentit on niitä, jotka todellakin antaa lisäinspiraatiota tätä hommaa kohtaan! ♥ :) Hyvää uutta vuotta sullekin! :)

      Poista
  2. verry nice pictures! Happy new year :*

    http://littlesbeauty.blogspot.fr/

    VastaaPoista
  3. Pidän sun blogista todella paljon :) <3

    VastaaPoista