15.11.2017

Joulun tunnelmaan Lushin tuotteilla

Onko täällä muita, jotka kiinnittää kosmetiikkaa hankkiessaan huomiota etenkin tuoksuihin? Mä ainakin oon yks niistä, jotka kahden tuotteen välillä pohtiessa valitsee sen paremman tuoksuisen. Usein pitäydyn niissä samoissa luottotuotteissa, joiden tuoksuihin aikaa myöten jotenkin turtuu, joten esimerkiksi kotikotona käydessä on ihan huippua päästä pesemään äitin shampoolla ja lainata vartalovoidetta uusien tuoksukokemusten saamiseksi. Etenkin näin ennen joulua mä odotan aina innolla sitä, kun kauppojen hyllyille ilmestyy joulun tuoksuisia tuotteita, sillä tuoksut on tärkeä osa  tiettyyn tunnelmaan pääsyä. Sain Lushilta kokeiluun muutaman joulun tuoksuisen tuotteen ja taisin rakastua jo ihan ensitestauksella, sillä tuoksut oli ihan törkeen ihania. Näillä tuotteilla joulun tunnelmaan vievä tuoksumaailma on taattu.
 lush joulutuotteet santas christmas blogi 
Santa's Christmas on colalta tuoksuva suihkugeeli. Ei ehkä ihan heti tulis mieleen käyttää limpparilta tuoksuvaa suihkugeelia, mutta kyllä vaan, täytynee myöntää, että tää todellakin toimii. Näistä neljästä mun saamasta tuotteesta tää oli ehkä se mun vähiten lempparein, mutta silti tykkään tästä. Onhan Coca-Cola sentään yks mun suurimmista paheistani... Jouluun en niinkään osaa tuoksua yhdistää, vaikka joulupukki ja Coca-cola -mainokset ennen joulua onkin aika iso juttu. Silti, tosi ihana tuote. Väriltään tää on ihanan voimakkaan punaista ja tää myös on iholla todella punaista. Hyvä sinänsä, sillä musta usein tuntuu, että mulla on kauhea kiire suihkusta pois ja puolet pesuaineesta jää varmaan aina iholle... Tän värin ansiosta tulee iho pestyä entistä huolellisemmin.

lush joulutuotteet once upon a time blogi 
Once upon a time -vartalovoide todellakin yllätti raikkaalla tuoksullaan ja kosteuttavuudellaan! Tuoksu tässä oli tuplasti parempi kuin osasin odottaakaan. Eetukin tätä kehui, kun tätä yks ilta levittelin iholle. Niin ja näin talviaikaan etenkin mun sääret kuivuu todella herkästi ja kutiaa, mutta tää on tuntunut olevan oiva apu siihen ongelmaa.

lush joulutuotteet bubbly blogi 
Se mun ykköslemmpari näistä mun saamista tuotteistani on ehdottomasti Bubbly -suihkugeeli. Mä rakastan sitruksen tuoksuja ja tässä tuotteessa villiappelsiiniöljy ja limeöljy ovat onnistuneet luomaan just sen tuoksuisen suihkugeelin, josta mä oon aina haaveillut. Kaupassa usein tartun sitruksen tuoksuisiin tuotteisiin, mutta tää löi laudalta kaikki mun aiemmat lempparitkin. Jopa sen yhden Yves Rocherin suihkugeelin, jota oon viimeisen vuoden aikana kuluttanut noin kahdeksan putelia. Tuote vieläpä vaikuttaa todella riittoisalta!

lush joulutuotteet snow fairy blogi 
Snow Fairy -vartalonhoitoaineen tuoksu on todellakin jokaisen koettava. Tän tuoksua vois kuvailla sanoin ykssarvishattaraunelma. Värikin on ihanan vaaleanpunainen. Vartalonhoitoaine oli mulle ennestään täysin tuntematon juttu, joten tätä oli mielenkiintoista testailla. Ideahan on sama kuin hoitoaineessa eli pesun jälkeen tätä levitetään iholle ja pestään pois. Tää jätti todellakin ihon täydellisen kosteutetuks! Suosittelen ehdottomasti. 

lush joulutuotteet blogi 1

Vähän ehkä harmittaa, että lähimpään Lushiin on reilu kolme ja puolsataa kilsaa matkaa... Muitakin tuotteita olis ihana päästä nuuhkimaan. Lushin tuotteita en ollut aiemmin kokeillut, mutta nyt kyllä vakuutuin niin, että varmaan pakko päästä joskus shoppailemaan näitä paremmin. Onneks on kuitenkin verkkokaupat olemassa, sillä mä oon todellakin rakastunut merkin tuotteisiin. Todellakin hintansa arvoisia! Näitä kantsii harkita hankkivansa esimerkiks pukinkonttiin tai sitten ihan vaan omaks iloks - itseäänhän ei voi hemmotella liikaa.

Onko Lushin tuotteet teille ennestään tuttuja? Entä ootteko päässeet käyttämään näitä joulutuotteita?

*Postauksen tuotteet saatu Lushilta PR-lahjana

2 kommenttia:

  1. Lushin tuotteet olleet muutaman vuoden ajan tiedossa ja käytössä :-) Helsingin liikkeessä niitä on ihana haistella ja katsella ja kyllähän sieltä aina jotain mukaan tarttuu :-D
    Sulla on ihana, persoonallinen blogi ja tykkään etenkin sisustus- ja vaate-aiheisista postauksistasi. Viimeisimmät asusi on olleet inspiroivia ja kauniita (: Voisit tehdä taas loppuvuoteen mennessä tuon vuoden asut-postauksen! Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit kun pääsis itekin tonne liikeeseen käymään! Ois kyl ihana paikka hypistellä kaikkea. :D

      Ja mielettömästi kiitoksia! ♥ Ihana kommentti! :) Ehdottomasti toteutan ton vuoden asut -postauksen. Se olikin mulla suunnitelmissa. Mukavaa loppuviikkoa myös sulle! :)

      Poista