28.3.2018

Epäpuhtaan ihon pelastajat

Mun ihoon ilmestyy todella herkästi näppyjä ja välillä tuntuu, että joka ikinen syöty karkkikin bongahtaa suoraan poskille. Mä oon kuvitellut omaavani ihan hyviä ihonhoitotuotteita ja syyttänyt jokaista ilmestyttä finniä liiasta sokerista ja rasvasta tai sitten kuvitellut niiden johtuvan menkoista. Jokin aika sitten mä päädyin laittamaan lähes koko ihonhoitorutiinini uusiks ja koko kasvojen iho on muuttunut sen jälkeen täysin. Mä en edes uskonut, että vois olla olemassa ihonhoitotuotteita, jotka todellakin auttais, vaan oon kuvitellut kaiken olleen kiinni elämäntavoista. Sen jälkeen kuitenkin, kun päivitin mun ihonhoitotuotteet ei enää menkat, suklaa eikä ajoittain ei-niin-täydelliset elämäntavat oo enää vaikuttaneet mun ihoon. Halusinkin tulla jakamaan niitä tuotteita myös teille, jotka ovat vaikuttaneet mun ihon kuntoon ratkaisevasti.

ordinary tuotteet 1

Vaikka mua naisena miellyttääkin kauniit purkit ja söpöt värit, niin miettiessäni uusia tuotteita ihonhoitoon päädyin enemmän keskittymään purkkien sisältöön kuin ulkoasuun. Etenkin The Ordinaryn ja Mario Badescun tuotteet ovat vakuuttaneet mut. Molemmat merkit ovat riisuneet tuotteensa ulkoasullisesti hyvin yksinkertaisiksi ja panostaneet sisältöön. Sisällöllisesti tuotteet ovat juuri sitä mitä pitääkin ilman turhia lisähajusteita ja ainesosia.

mario badescu 2 
Mario Badescu Acne Facial Cleanser

Mä käytin ennen monen monta lumenen puhdistusgeeliä ja edelleenkin se on ihan kiva tuote, mutta Mario Badescun akneiholle tarkoitettu pesugeeli oli se tuote, joka muutti koko homman. Tän tuotteen käytön aloittamisen jälkeen ei iholle ole oikeastaan enää ilmestynyt uusia finnejä. Mun iho ei oo koskaan ollut mitenkään erityisen pahassa kunnossa, mutta selvästikin se on ollut aina herkkä puskemaan uusia finnejä yks toisensa jälkeen iholle, etenkin poskien alueelle. Tää tuote kuorii pesun aikana salisyylihapon avulla kuolleita ihosoluja pois, jotka voi aiheuttaa finnejä. Badescun Acne Facial Cleanser on kyllä täys kymppi-tuote, josta tuskin tuun enää luopumaan. Badescu on kyllä löytänyt paikkansa mun sydämestä!

ordinary tuotteita blog

The Ordinary Niacinamide 10 % + Zinc & The Ordinary Resveretrol 3 % + Ferulic Acid 3 %

Niacinamide + Zinz -puteli lupaa vähentää ihon pieniä virheitä, kirkastaa ihoa ja korjata sitä. Resveretrol + Ferulic Acid koostuu kahdesta antioksidantista ja tää tuote lupaa estää ihon ikääntymistä. Käytän näitä kumpaakin kasvojen pesun jälkeen ja mä oon tykännyt näistä molemmista ja kumpikin tuntuu iholla miellyttävältä ja imeytyy nopeasti. Etenkin ensimmäisestä tuotteesta oon tykännyt ihan superpaljon ja se tuntuu häivyttäneen iholta hyvin finnien jättämiä punasia jälkiä.

misellivesi

Meikinpuhdistus

Mun mielestä ihon kunnon kannalta on todella tärkeää puhdistaa meikki huolellisesti. Joskus oon jopa harrastanut meikit naamassa nukkumista, mutta njääh, ne on menneistä päiviä ne. Kyllä ihon pitää saada vähintään öisin hengittää kunnolla. Meikkien poistoon käytän aina samaa vanhaa tuotetta kuin ennenkin eli Nivean misellivettä. Hoitaa hommansa moitteettomasti eli poistaa jäljelle jääneet meikit tehokkaasti niin silmistä kuin iholtakin, eikä jätä kiristävää tunnetta, kuten muutama muu misellivesi. 

kasvovoiteet blogi

Kasvovoiteet

Mitään vakiintunutta kasvovoidetta multa ei löydy vaan yleensä lykkään kasvoille sitä, mikä sattuu ekana käsiin osumaan. Näistä kaikista kolmesta oon kuitenkin tykännyt. Musta on hassua ajatella, että joskus en käyttänyt kasvovoidetta ollenkaan, sillä kuvittelin sen lisäävän ihon rasvaisuutta. Nykyään en vois kuvitella päivääkään ilman naamarasvaa. Näistä mulla tällä hetkellä käytöstä olevista Lumenen uudistava yövoide on kuitenkin sopivan rasvaista kosteuttamaan talven kuivattamaa ihoa öisin, Lumenen Sisu suojaa ilman epäpuhtauksia vastaan ja on ihanan täyteläistä, mutta samalla kevyttä ja Dermosilin puolukkavoide taas rauhoittaa ihoa ja on koostumukseltaan täydellisen kevyttä meikin alle. Ehkä kuitenkin vähän houkuttais kokeilla Badescun kasvovoiteita. Onko jollain kokemuksia niistä?

ihonhoito

The Ordinary Salisylic Acid 2 % & The Ordinary Caffeine Solution 5 % + EGCG

Ennen Badescun pesugeelin käytön aloittamista mun iholla oli muutamia isompia näppyjä. Mä oon aina yrittänyt nopeuttaa finnien hävitystä käyttämällä kuivattamiseen hammastahnaa tai satunnaisia finninkuivatusvoiteita, joilla ei kuitenkaan oo ollut minkäänlaisia vaikutuksia ainakaan mun silmissä. Ordinaryn salisyylihappo on kuitenkin se the tuote, jolla saa finnin kuivatettua tehokkaasti yhdessä yössä. Tuotteen kanssa kannattaa tosin olla varovainen, sillä liikaa käytettynä se kuivattaa myös koko ympäröivän ihon täysin. Mä oonkin käyttänyt levittämiseen pumpulipuikkoa apuna.

Oon ollut aina tosi huono käyttämään silmänympärysvoiteita. Niillä ei vaan oo tuntunut olevan minkäänlaista tehoa ja siten ne on unohtuneet täysin kaapin perukoille. Caffeine solution puolestaan tuntuu häivyttävän tummat silmänaluset välittömästi ja se vieläpä tuntuu todella raikkaalta ja herättää aamu-uniset silmät tehokkaasti. Tuote ei varsinaisesti oo voide, vaan se on nestemäistä, joten se on myös perinteiseen voiteeseen verrattuna nopeampi levittää.

Yleensä tässä kohtaa vaan herää kysymys, että miks mä en osannut tarttua näihin tuotteisiin aiemmin ja miks oon sinnitelyt finnien kanssa ja kironnut, kun aamulla poskesta löytyy taas yks iso paukura lisää. Toki meikin alle saa piilotettua paljon, mutta meikitön iho, jossa virheet ovat huomattavasti vähentyneet kohentaa kummasti omaa mieltä. Kukapa nyt ei tahtoisi kaunista ihoa? Niin ja vieläpä edullisesti, sillä mikään näistä tuotteista ei kustanna yli 20 euroa.

Onko nää tuotteet teille ennestään tuttuja?

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Oon itse viime aikoina kiinnostunut yhä enemmän ihonhoidosta ja erityisesti noi Mario Badescun ja The Ordinaryn tuotteet ovat kiinnostaneet, koska tuntuu että tosi moni kehuu ja hehkuttaa niitä 😄Mistä oot ostanut noiden merkkien tuotteita?

    https://jasminsevgi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Badescua oon tilannut Beautybaysta, mutta sitä näyttää olevan myynnissä myös Elevenillä. :) The Ordinarya puolestaan oon tilannut heidän omalta sivultaan, joka toimittaa melko pienetkin tilaukset ilman toimituskuluja (oisko ollut vähän reilu 20e). Tosin heidän tuotteitaan saa myös esim. beautybaysta ja cultbeautysta. Suosittelen todellakin testailemaan! :)

      Poista
  2. Ihan mahtava postaus, oon ollu tosi kiinnostunu noista The Ordinaryn tuotteista, mut suoraan sanoen niitten testaus on vähän pelottanu mua :Dd Mut tää postaus menee muistiin, että voin tutkiskella noita lisää myöhemmin, erityisesti toi Niacinamide + Zinz houkuttaa että pääsis eroon inhottavista finnien "arvista".

    https://thatsentirelyoriginal.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit tästä. Ehdottomasti kantsii lähtee kokeilemaan Ordinarya. Ja jos tuotteet ei jostain syystä omalla iholla toimikaan, niin siinä ei paljon menetä, sillä tuotteet ovat kuitenkin todella edullisia. :)

      Poista