16.4.2018

10 Vinkkiä miten näyttää kuvissa paremmalta

Etenkin asukuvia kuvatessa huomaa, että kuvissa hyvältä näyttäminen ei aina oo ihan helppoa. Kuitenkin vanhoja kuvia verratessa uudempiin huomaa, että vissiin jotakin kehitystä on tapahtunut, sillä nykyään tuntuu siltä, että hyviä kuvia on niin paljon helpompi saada kuin ennen ja muutamia hyviä niksejä on kertynyt takaraivoon. Luvassa nyt siis niitä! Kukapa nyt ei haluais kuvissa näyttää mahdollisimman hyvältä?!

keltainen nahkatakki boyfrien farkut blogi3  
Keksi käsille tekemistä. Useimmiten näyttää melko tönköltä, jos kädet vaan tönöttää vierellä suorana. Kannattaa tehdä käsillä jotain, kuten leikkiä hiuksilla, pitää takin reunasta kiinni tai laittaa vaikkapa käsi taskuun.

Mieti kuvauspaikkaa. Esimerkiksi asukuvia kuvatessa kannattaa valita paikka, jossa asu on edukseen. Esimerkiksi vaaleilla taustoilla vaatteet tulevat hyvin esille, mutta taas esimerkiksi vaaleanpunainen seinä tuo kuviin mielenkiintoa. Kannattaa myös miettiä sopiiko tausta yhteen omien vaatteiden kanssa. Esimerkiksi se valkoinen seinä ei välttämättä toimi valkoisen asun kanssa ja värikäs asu ei oo edukseen sekavalla taustalla. Ruma tausta voi joissakin tilanteissa toimia, mutta yleensä kannattaa kuvista rajata pois roskapöntöt sun muut.

keltainen nahkatakki boyfrien farkut blogi2takki: Only | housut: H&M | paita: Selected femme | laukku: Lauren Ralph Lauren | kengät: Adidas


Opettele käyttämään kameran manuaalisia asetuksia. Yleensähän homma menee kieltämättä niin, että kun osaa käyttää kameran asetuksia, niin saa myös parempia kuvia. Kun asetukset on asetettu oikein, on lopputulos yleisesti ottaenkin parempi. Mun omaa silmiä miellyttää kuvat, joissa kohde erottuu tarkemmin ja tausta on sumea eli käytännössä aukko on mahdollisimman suurella (jolloin f-luku on siis pieni).

Käytä jalkoja. Varvistaminen tuo jalkoihin lisää pituutta ja pieni askelien ottaminen tuo kuviin rentoutta. Jalkojen ristiminen luo usein myös mielenkiintoa.
 keltainen nahkatakki blogi 6

Katso muualle kuin kameraan. Mun mielestä luonnollisimpia kuvia tulee silloin, kun katse on jonnekin muualle kuin kameraan. Kun katseen suuntaa vähän kamerasta ohi tai vaikkapa alaspäin, saa mielenkiintoisemman lopputuloksen. 

Rentoudu. Tee jotain hassua ja naura itsellesi. Mä ainakin usein päädyn pelleilemään kuvia ottaessa... Jännittäminen nimittäin välittyy usein kuvista melko voimakkaana. Mulla esimerkiks jännittäminen välittyy usein kuviin suun jäykkyytenä - sitä en tiedä sitten huomaako sitä todellisuudessa kukaan muu kuin minä. Ja hei, hassuttelusta aikaansaatu aito hymy on usein parasta, mitä kuviin voi saada.

keltainen nahkatakki ja boyfriend farkut blogi

Pukeudu vaatteisiin, jossa tunnet itsesi itsevarmaksi ja hyväksi. Kantsii miettiä myös, missä vaatteissa se oma kroppa näyttää parhaimmalta. Ei tartte noudattaa kaikenmaailman muotisääntöjä, mutta kun itsestä tuntuu hyvältä, niin usein se välittyy myös kuviin.

Kiinnitä huomiota vartalon asentoon. Taita lantiota ja tuo esiin muotoja. Siirrä jalkoja joko lähemmäs tai kauemmas toisistaan sen mukaan, millasen fiiliksen haluat välittää. Käänny vähän sivuttain, niin näytät hoikemmalta. Kannattaa kokeilla rohkeesti, mikä sopii omalle vartalolle parhaiten. 

keltainen nahkatakki blogi 1 
Mieti, kumpi on se oma parempi kuvauspuoli. Mä itse koen, että mun kasvojen oikea puoli on kuvauksellisempi kuin vasen, joten se on se, jonka käännän usein näkymään kuvissa enemmän. Tän voi selvittää niinkin helposti kuin ihan vaan itse tsekkailemalla peilin edessä. Toki uskon, että monilla kummatkin kasvojen puolet ovat yhtä hyviä!

Hymyile. Hymyllä voi harvoin mennä pieleen!

Saatteko te hyviä kuvia sen kummempia miettimättä kameran edessä?

P.S. Oon ehkä vähän liiankin rakastunut tällä hetkellä keltaiseen nahkatakkiin ja boyfriendfarkkuihin!

6 kommenttia:

  1. Tosi ihanat kuvat ja hyvät vinkit, jotka pistän kyllä korvan taakse :D
    Toi takki on kyl aivan ihana väriläntti tossa asussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keltainen kyllä toimii värinä yllättävän hyvin! :)

      Poista
  2. Siis apua toi asu on ihana! Sulta saa aina niin paljon inspistä omiinkin asuihin. Ja vinkit on kyllä hyviä. Mä huomaan kans että jännittäessä suun alue on jotenkin tosi jäykän näköinen kuvissa, ja siks hassuttelu tai muu vastaava on tosi tärkeetä siinä kuvaustilanteessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, kiitos mielettömästi! Ihan mahtavaa kuulla, että inspiroidut mun asuista. :)

      Poista
  3. Todella hyviä vinkkejä! Oon ite tottunut olemaan aina pienestä pitäen kameran edessä, mutta silti poseeraminen tuntuu näin hieman vanhempana välillä vähän vaikealta, kun 6-vuotiaana mitä parhaimmat poseeraukset onnistuivat kuin vettä vain, haha :D Tässä oli siis todella hyviä vinkkejä, että miten niissä kuvissa voisi olla, miekin pistän siis vinkit korvan taakse :)

    https://nouw.com/ellavilhelmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin pienenä todellinen linssilude ja lapsiltahan onnistuu poseeraaminen ihan luonnostaan täydellisesti. :D Ihana kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta. :)

      Poista